Koronavuosi kurittaa selkeästi seudun yrityksiä. Suomen Yrittäjien teettämän tuoreen Pk-yritysbarometrin perusteella näyttää, että KUUMA-alueella (Hyvinkää, Järvenpää, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti) yrittäjät varautuvat muuta Uuttamaata enemmän lomautuksiin. Kuuma-alueen pk-yrityksistä barometrikyselyssä 66 prosenttia harkitsee lomautuksia ja 18 prosenttia irtisanomisia.
– Samoin Vantaalla oli korkea luku, 58 prosenttia. Seutukuntien välisissä eroissa heijastuu alueen yritysten toimialarakenne. Keski-Uudellamaalla näkyy lentokenttäekosysteemin vaikea tilanne. Lentokenttäaluetta palvelee valtava joukko yrityksiä, joista osa sijaitsee KUUMA-kunnissa, Uudenmaan yrittäjien Kati Liikanen huomauttaa.
Lomautusten ja irtisanomisten lisäksi pk-yritykset miettivät muita sopeuttamistoimia, muun muassa työaikajärjestelyjä tai liiketoiminnan karsimista ja keskittymistä yrityksen ydinalueelle. Pk-yritysbarometrin mukaan pk-yritysten suhdannenäkymät ovat KUUMA-alueella heikommat kuin koko maassa keskimäärin. Henkilökunnan määrän kasvattamiseen uskoo harvempi kuin koko maan keskiarvo. Liikevaihdon pysymiseen nykytasolla uskoo kuitenkin saman verran kuin koko maan keskiarvo. Investointiodotukset tälle vuodelle olivat KUUMA-alueella toiseksi alimmat Uudellamaalla.
Ulkopuolista rahoitusta oli Kuuma-alueella ottanut viime vuonna 40 prosenttia vastaajista, mikä on eniten Uudellamaalla. Kuuma-alueen kyselyyn vastanneista pk-yrityksistä suurempi osa kuin muualla Uudellamaalla aikoo ottaa ulkopuolista rahoitusta tänä vuonna. Alueella käytettiin viime vuonna ulkopuolista rahoitusta Uudeltamaalta eniten käyttöpääomarahoitukseen suhdanteista tai kireästä taloudellisesta tilanteesta johtuen. Kone- ja laiteinvestointeihin otettiin ulkopuolista rahoitusta Uudellamaalla toiseksi vähiten.
– Valtakunnallisesti toimialoista parhaiten menee teollisuudella ja vähittäiskaupalla, erikoiskauppa on kuitenkin ongelmissa. Heikoiten menee palvelusektorilla. Rakentamisen odotukset ovat heikentyneet nopeimmin, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen toteaa.
– Seutukuntakohtaisia lukuja näistä ei ole ja tilanteet yritysten välillä vaihtelevat paljon myös toimialojen sisällä, Liikanen lisää.
Valtakunnallisesti toimialoista parhaiten menee teollisuudella ja vähittäiskaupalla.
Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät