Keusote ja Kerava eivät ainakaan heti ota käyttöön tartuntatautilain muutoksen mahdollistamia koronarajoituksia – "Tilannetta seurataan"

Riitta Suomalainen

Keusoten kunnissa ja Keravalla ei ainakaan heti oteta käyttöön uusia koronarajoituksia, jotka tartuntatautilain tuore muutos mahdollistaisi.

– Tällä hetkellä ei muutoksia ole suunnitteilla, Keusoten johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen toteaa. Keusoteen kuuluu kuusi kuntaa: Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.

Samansuuntainen viesti tulee Keravalta.

– Koronaryhmän tiistaisessa kokouksessa ei tällaisia päätöksiä tehty, mutta tilannetta seurataan ja muutoksia voi vielä myöhemmin minä päivänä tahansa tulla, kaupungin viestintäpäällikkö Anni Pasuri kertoo.

Maanantaina 22. helmikuuta voimaan tullut lakimuutos vahvistaa paikallisten ja alueellisten viranomaisten mahdollisuuksia tehdä nopeita toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Lain mukaan viranomainen voi asettaa alueellisia rajoituksia elinkeino- ja harrastustoimintaan silloin, kun se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi.

Esimerkiksi liiketilojen asiakasmääriä ja käyttöä voidaan rajoittaa sekä kuntosaleja ja kylpylöitä sulkea.

Velvoitteet ja rajoitukset perustuvat ihmisten välisten fyysisten kontaktien välttämiseen.

Kommentoi

Palvelut