Hätiin hälytetty ensihoito kohtaa usein hyväkuntoisia pienokaisia – "Aikuisen on vaikeaa tulkita vauvan ilmentämiä oireita"

Kuvituskuva. Anniina Meuronen/Arkisto
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Ensihoito hälytetään alle yksivuotiaille lapsille yleisimmin hengitysvaikeuksien, putoamisen ja hengitystie-esteen takia.

Hätäkeskuksen tekemät kiireellisyysarviot ennustivat varsin hyvin lasten hoidon tarvetta, ilmenee tuoreesta tutkimuksessa. Oirekoodit eivät sen sijaan vastanneet myöhemmin sairaalassa annettuja diagnooseja kovin hyvin.

– Aikuisen on vaikeaa tulkita lapsen oireita. Haastavaa on esimerkiksi pienen vauvan hengitysvaikeuden arviointi, kun kipukin voi ilmetä poikkeavana hengityksenä, arvelee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, osastonlääkäri Jelena Oulasvirta.

Enemmistö eli noin 60 prosenttia ensihoidon kohtaamista lapsista ei tarvinnut ambulanssikuljetusta jatkohoitoon.

Tutkijat arvelevat, etteivät pikkulasten vanhemmat aina saa yhteyttä lapsiperheiden muihin palveluihin. Kun muut palvelut ovat kiinni tai niitä ei tunneta, jää hätääntyneille vanhemmille ainoaksi vaihtoehdoksi soittaa hätänumeroon.

– Olisi mielenkiintoista selvittää, kuinka usein vanhemmat olivat ensin ottaneet tai yrittäneet ottaa yhteyttä muihin palveluihin ja onko niistä ollut apua tilanteessa, joka johti hätäpuhelun soittamiseen, Oulasvirta pohtii.

Hätäkeskuksessa pienten lasten tilan arviointi perustuu soittajan kuvailemiin havaintoihin. Siksi ensihoidon ja päivystyksen on tärkeää tutkia pienet lapset riittävän laajasti ja huolellisesti. Oirekoodi ei siis saisi Oulasvirran mukaan johdatella liikaa pienen lapsen ensihoitoa.

Tutkimuksen tulos kertoo todennäköisesti siitä, miten vaikeaa aikuisen on kuvata ja tulkita pienen vauvan ilmentämiä oireita.

Oulasvirta kertoo tiedotteessa, että aikuisten on usein vaikea arvioida pienten lasten oireita, koska he eivät osaa puhua.

– Tämä koskee varmasti myös hätäkeskusta. Samat oirekoodit eivät siis vaikuta toimivan samalla tavalla vauvasta vaariin, hän toteaa.

Ensihoidon kohtaamista pikkulapsipotilaista alle puolet eli 683 lasta kuljetettiin ambulanssilla Husiin sairaalapäivystykseen ja 194 lasta saapui sairaalapäivystykseen muilla keinoin.

Tutkimuksen kaikista lapsista viidennes eli 336 lasta kirjattiin osastohoitoon, joista 28 teho-osastolle.

Sairaalahoitoa vaatineet lapset olivat tutkimuksen nuorimpia, he olivat muita useammin syntyneet ennenaikaisesti, heillä oli ollut vastasyntyneinä terveydellisiä ongelmia tai ensihoito oli kohdannut lapsen jo aiemmin edeltävän kolmen vuorokauden sisällä. Kaksi lasta todettiin menehtyneeksi ensihoidossa, ja yksi menehtyi seuraavan vuoden aikana.

Laajassa viiden vuoden väestötutkimuksessa selvitettiin imeväisikäisten ensihoitokontaktien luonnetta. Lisäksi arvioitiin tällä hetkellä käytössä olevan hälytyskoodijärjestelmän toimivuutta imeväisten kohdalla.

Ensihoito kohtaa alle yksivuotiaita lapsia lukumääräisesti vähän, mutta väestömäärään suhteutettuna selvästi useammin kuin muun ikäisiä lapsia. Pienten lasten ensihoitotehtävistä on ollut saatavilla vain vähän tutkimustietoa.

Tutkimuksessa oli mukana kaikki 1 712 alle vuoden ikäisiin lapsiin kohdistuneet ensihoitotehtävät Helsingissä vuosina 2013–2017. Tutkimus on osa Jelena Oulasvirran väitöskirjaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut