Maanantaina Keusoten alueella varmistui 14 uutta koronatartuntaa – altistumisia päiväkodeissa Järvenpäässä ja tanssiopistossa Nurmijärvellä

Käsihygieniasta on edelleen tärkeää huolehtia koronan leviämisen estämiseksi. Katja Juurikko

Jouko Tuomas-Kettunen

Keusote kertoo tiedotteessaan, että Järvenpäässä Saunakallion päiväkodissa on tapahtunut uusi joukkoaltistuminen koronavirukselle.

Altistuneet henkilöt asetetaan kotikaranteeniin. Altistuneita on yhteensä alle kolmekymmentä.

Myös Järvenpään Cooperin päiväkodissa on tapahtunut altistumisia koronavirukselle. Altistuneita on alle kymmenen.

Keusote kertoo, että myös Nurmijärven tanssiopistolla on tapahtunut altistumisia. Altistuneita on yhteensä alle kymmenen. Altistuneita lapsia asetetaan kotikaranteeniin.

Koska Keusoten tartunnanjäljitys on tällä hetkellä pahoin ruuhkautunut, yhteydenotot lasten vanhempiin voi kestää tavanomaista pidempään. Huoltajat saavat tarkemmat ohjeet tanssiopiston kautta.

Maantantaina Keusoten alueella todettiin kaikkiaan 14 uutta koronavirustartuntaa.

Niistä kaksi todettiin Hyvinkäällä, kolme Järvenpäässä, viisi Nurmijärvellä ja neljä Tuusulassa.

Tartuntojen lähteinä ovat perhepiiri, muu lähipiiri, työpaikka ja kuntosali.

Keusoten mukaan osaa tartunnoista ei voida jäljittää.

Kuusi henkilöä oli sairastuessaan jo karanteenissa.

Keusoten kuuden kunnan alueella koronatartuntoja on ollut keväästä laskettuna yhteensä 1 585.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut