Keusote on suosituksissaan pääkaupunkiseudun linjoilla – lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan myös sisätiloihin

Porvoon kaupunki jatkaa koronarajoitusten pohtimista. Kuvituskuva. Arkisto/Sirpa Repo

Jouko Tuomas-Kettunen

Tähän asti voimassa olleet koronasuositukset ja rajoitukset jatkuvat Keusoten alueella 28. helmikuuta asti.

Mutta perjantaina Keusote listasi kuitenkin joukon poikkeuksia, jotka ovat samansuuntaisia pääkaupunkiseudun antamien uusien suositusten ja rajoitusten kanssa.

Ne astuvat voimaan heti helmikuun alussa.

Keusote suosittelee edelleen ulkona tapahtuvaa harrastamista ja yksilöharjoittelua, mutta tekee mahdolliseksi myös alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten pienryhmäharjoittelun sisätiloissa, joissa harrastusryhmän koko voi olla enintään kymmenen.

Keusoten mukaan myös kerhotoiminta nuorisotiloissa on mahdollista.

Ryhmäkoko on siinäkin rajattu kymmeneen ja toimintaan ilmoittaudutaan erikseen.

Sisähallit voidaan avata alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaan yksilö- ja pienryhmäharjoittelua varten. Näihin kuuluvat esimerkiksi uimahallit ja jäähallit.

Keusote muistuttaa tiedotteessaan, että koululiikuntaryhmät voivat käyttää vastaavia liikuntatiloja.

Taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö tehdään mahdolliseksi sisätiloissa alle 20-vuotiaille yksilöopetuksena ja pienryhmissä. Mukana saa olla enintään kymmenen lasta tai nuorta.

– Koska Keusoten alueen koronatilanne voi äkillisesti muuttua, tulee toimijoiden varautua siihen, että suosituksia ja rajoituksia voidaan joutua tiukentamaan nopeastikin, Keusote toteaa.

Toiminnassa on noudatettava viranomaisten antamia terveysturvallisuusohjeita.

Viranomaisten antamien ohjeiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen.​ 

Muun muassa yleinen maskisuositus jatkuu edelleen Keusoten alueella. Vahva maskin käytön suositus koskee kaikkia sisätiloja kodin ulkopuolella.

Keusote suosittaa myös edelleen, että yksityistilaisuuksia ei pidetä eikä niihin osallistuta. Poikkeuksena suositukseen ovat muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää edelleen Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään kymmenen henkilöä, edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa.

Keusoten jäsenkuntia ovat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.

Kerava ei kuulu Keusoteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut