Eduskunta saa käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan psykoterapeuttikoulutusta maksuttomaksi. Aloite ylitti 50 000 allekirjoittajan rajan tänään keskiviikkona.
Tällä hetkellä psykoterapeuttikoulutus maksaa aloitteen mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla 30 000–60 000 euroa riippuen halutusta suuntauksesta.
– Jokaisella koulutusohjelmalla on oma hintansa, joka aiheuttaa eettisiä ongelmia; valintaan saattaa vaikuttaa ensisijaisesti kustannukset, eikä sisäinen motivaatio enää määrittele koulutusohjelman suuntautumista. Psykoterapiakoulutukseen pääsyn edellytyksenä tulisi ensisijaisesti olla ammatillisen kyvykkyys, eikä taloudelliset resurssit – tällä hetkellä moni ammattiin soveltuva henkilö jää ilman koulutusta kohtuuttoman suuren koulutusmaksun vuoksi, aloitteessa sanotaan.
Psykoterapeuteista on Suomessa huutava pula. Kansalaisaloitteen allekirjoittajat uskovat, että koulutuksen maksuttomuus houkuttelisi alalle lisää terapeutteja, mikä helpottaisi ihmisten hoitoonpääsyä.