Ohittamaan lähtenyt henkilöauto ajoi ulos Nelostieltä

Kuvituskuva. Sirkku Aalto

Etelän suuntaan ajanut henkilöauto suistui ulos Nelostieltä maanantaina kello 11 maissa Etelä-Mäntsälässä.

– Henkilöauto lähti ohittamaan edessään ajanutta autoa, jolloin hänen autonsa lähti heittelehtimään todennäköisesti liukkauden vuoksi. Ohittamaan lähtenyt auto hipaisi toista henkilöautoa ja suistui lopulta ulos tieltä. Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa, päivystävä paloesimies Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo.

Moottoritien toinen kaista oli poissa käytöstä noin 25 minuutin ajan onnettomuuden vuoksi.

Kommentoi

Palvelut