"Olemme vaarallisen korkealla tasolla" – koronatapausten määrän lasku jämähti Husin alueella noin 900 tapaukseen viikossa

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Husin koronavirusinfossa 15. tammikuuta. Kuvakaappaus Husin koronavirusinfosta
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella todettujen koronavirustapausten määrän lasku on nyt pysähtynyt noin 900 tartunnan paikkeille per viikko.

– Tavoite on huomattavasti matalammalla, kesän aikana tartuntoja oli viikkotasolla alimmillaan 10–30, sanoi johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Husin koronavirusinfossa 15. tammikuuta.

– Olisimme toivoneet että voimakkailla rajoitustoimilla potilasmäärät olisivat pudonneet vielä alemmas, mutta näin ei käynyt. Olemme vaarallisen korkealla tasolla ja tästä täytyisi päästä alaspäin, Mäkijärvi jatkoi.

Husin alueella on jaettu noin 17 000 koronavirusrokotetta. Rokotuksia on annettu kuntien, yksityisen sektorin ja erikoissairaanhoidon terveydenhuollon työntekijöille ja hoivakotien asukkaille. Ensi viikolla annetaan ensimmäiset tehosterokotteet, koronarokotteeseen kuuluu kaksi rokotepistosta, joista toinen annetaan vähintään kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä.

Seuraavina viikkoina Husin alueella on suunniteltu noin 12 000–13 000 rokotusta per viikko, rokotustahtiin vaikuttaa rokotteiden saatavuus. Rokotuksia varten on tehty yhteinen ajanvarausjärjestelmä, järjestelmä laajenee väestön ajanvarauksiin tammikuun loppuun mennessä.

Rokotuksista vastaavat kunnat, jotka järjestävät myös puhelinpalvelun rokotusajanvarauksiin.

Vapaavuori koronatilanteesta Helsingissä: "Vakiintunut, mutta liian korkealle tasolle"

Uusi koronavirusvariantti eli -muunnos huolestuttaa, Suomessa on todettu 7. joulukuuta–13. tammikuuta yhteensä 61 uutta virusvarianttia, joista 59 on Isosta-Britanniasta peräisin olevaa ja kaksi Etelä-Afrikan varianttia. Isossa-Britanniassa muuntunut viruskanta on aiheuttanut noin 60 prosenttia tartunnoista syyskuusta alkaen.

Uudelle virusvariantille altistuneet tulee tunnistaa mahdollisimman nopeasti ja heidän tulee noudattaa tiukasti karanteenimääräystä 14 (21) päivää. Karanteenissa olevan tulee pysyä erillään myös muista samassa taloudessa asuvista, kerrottiin Husin koronavirusinfossa.

Uudelle virusmuunnokselle altistuneet tulee testata heti myös oireettomana, toistetusti karanteenin aikana ja ennen karanteenin loppumista.

Abit pääsevät pk-seudulla takaisin lähiopetukseen valmistautumaan yo-kokeisiin – suositellaan omaehtoista karanteenia 2 viikkoa ennen kokeita

Koronatartunnat ovat kurittaneet eniten pienituloisia, kertoo tuore raportti – Katso tästä, miten tartuntariski jakautuu ammattien kesken

"Niitä varmuudella tulee lisää" – uuden koronavirustyypin aiheuttamat tautitapaukset ovat nyt iso huolenaihe Suomessa

Helsinki julkaisi kaupunginosien uudet koronatilastot – Kaikkein eniten tartuntoja nyt muualla kuin Itä-Helsingissä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut