950 piikkiä tällä viikolla – Keusote: Väestön rokottaminen laajemmin voi olla mahdollista jo ensi kuussa

Tarja Siukkola Keski-Uudenmaan työterveydestä antoi koronapiikin Annika Kalliolle ja toisen pistosajan kolmen viikon päähän. Sauvo Jylhä

Tanja-Elina Niemi

Koronarokotukset ovat käynnistyneet myös Keusoten alueella tällä viikolla.

Järvenpään Justin Akuutin episodi -tiimissä työskentelevät Annika Kallio ja Tia Kilpinen tulivat ensimmäisten joukossa tiistaiaamun rokotukseen.

Justin akuutissa on eletty pandemian tulilinjalla keväästä lähtien. Rokotuksen ottaminen oli heille melko lailla selvä asia, kun olivat sitä punninneet ja pohtineet:

– Ei ole vaihtoehtoa, tällä saadaan jonkinlaista valoa näkyviin, pohti Kallio.

Kilpinenkään ei puntaroinut asiaa pitkään:

– Meillä on mahtava lääkäri, joka minuutissa onnistui puheellaan vakuuttamaan, että rokote on hyvä. Kaikki epävarmuudet poistuivat samantien, kertoi Kilpinen.

Justissa annettiin myös jo toinen pistosaika kolmen viikon päähän.

Piikki oli nopeasti annettu. Toisin kuin Keravalla, Justissa annettiin myös jo toinen pistosaika suosituksen mukaisesti kolmen viikon päähän.

KUNTAYHTYMÄN johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen kertoo, että Keusote saa tällä viikolla 750 rokotetta, ja kaikki pistetään suunnitelman mukaan torstai-iltaan mennessä.

Lisäksi tiistaina iltapäivällä tuli vielä tieto 200 lisärokotteesta tälle viikolle ja 1300 rokotteesta ensi viikolle.

– Mikäli saamme rokotteita, siirrymme väestön rokottamiseen laajemmin jo ensi kuussa.

Pandemian varautumissuunnitelman mukaan Suomen väestö suojataan rokottamalla. Kunhan rokotetta siis saadaan, niin sitä tullaan tarjoamaan ilmaiseksi kaikille, jotka haluavat ja joilla ei ole terveydellistä estettä rokotteen ottamiselle.

TAMMI-HELMIKUUN aikana Keusoten alueella rokotetaan sote-henkilöitä, jotka hoitavat koronapotilaita. Myös ikääntyneiden asumispalveluyksiköiden asukkaiden rokotukset on käynnistetty.

Sote-ammattilaisten rokotukset jatkuvat arviolta helmikuun puoliväliin asti. Ensimmäisen kuuden viikon aikana rokotetaan noin 2250 henkilöä.

Keusoten alueen koronarokotteena käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty® -rokotetta, joka antaa hyvän suojan ja ehkäisee tehokkaasti taudin vakavia muotoja. Kahden annoksen rokotussarjan suojateho on tehotutkimuksissa todettu olevan 95 prosenttia. Ikäihmisillä tehdyissä tutkimuksissa tehon on todettu olevan 65-86 -vuotiailla yli 94 prosenttia.

MAANANTAINA Keusotessa rokotettiin yksityisiä sote-alan toimijoita, mille löytyi luonnollinen selitys:

– Vastaamme Keusotessa julkisen ja yksityisen sote-henkilöstön sekä pelastustoimen ja sairaankuljetuksen henkilöstön rokottamisesta, kertoo Laitinen-Parkkonen.

Sote-henkilöstön rokotukset pitää antaa kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n kiireellisyysjärjestyksen mukaan.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymään kuuluvat Järvenpään ja Tuusulan lisäksi Hyvinkää, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Pornainen.

Kommentoi

Palvelut