Ylen kysely: Sähkön siirtohinta nousemassa ensi vuonna aiempaa harvemmassa paikassa

Kuvituskuva. Jussi Lopperi/Arkisto

Osa sähkönsiirtoyhtiöistä nostaa hintojaan myös ensi vuonna, kertoo Yle. Valtaosa yhtiöistä kuitenkin kertoo, että taksat pysyvät ennallaan. Ylen kyselyyn vastasi Suomen 77 sähkönsiirtoyhtiöstä 70.

Siirtohintoja on jo päättänyt korottaa kymmenen yhtiötä, joista mikään ei vaikuta Etelä-Suomessa.

Kymmenet yhtiöt ilmoittivat, että korotuksia ei tule ensi vuonna.

Toistakymmentä vastaajaa kuitenkin ilmoitti, ettei seuraavasta korotuksesta ole päätetty, joten on mahdollista, että ainakin osa niistä päättää korottaa hintoja.

Saman kyselyn mukaan tänä vuonna hintojaan nosti 22 yhtiötä ja suunnilleen yhtä moni 2019. Jos korottajien määrä nyt jää kymmeneen, se tarkoittaakin korotusten merkittävää rauhoittumista.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut