Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keusote: Koronavirusepidemia edelleen kiihtymässä – suosituksia ja rajoituksia tiukennetaan tästä päivästä lukien

Koronavirusepidemia on edelleen kiihtymässä ja koronasuosituksia ja rajoituksia tiukennetaan myös Keusoten alueella.

Tiukemmilla suosituksilla ja rajoituksilla pyritään estämään leviämisvaiheeseen ajautuminen.

Alueen koronatartuntojen ilmaantuvuus on noussut jyrkästi.

Keusoten mukaan kolmasosa tartunnoista ei ole jäljitettävissä, jonka vuoksi rajoituksia tulee kohdentaa laajasti eri tilanteisiin, joissa ihmiset kokoontuvat yhteen.

Suositusten ja rajoitusten jatkosta viestitään 16.12, ja aina tarvittaessa, kun tilanne muuttuu.

KEUSOTE painottaa nyt vahvasti kuntia ja toiminnanharjoittajia harkitsemaan hallinnassaan ja määräysvallassaan olevien julkisten tilojen käytön keskeyttämistä tilapäisesti kokonaan 26.11.–18.12.

Lisäksi lähiliikuntapaikat, kuten tekonurmet ja tekojäät suositellaan suljettavaksi.

Rajoitusten piirissä ovat kuntosalit ja ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen, joukkueurheiluun sekä muuhun vastaavaan liikuntaan tai urheiluun käytettävät tilat, vastaavaan ryhmätoimintaan käytettävät tilat sisällä ja ulkona.

Lisäksi tällaisia tiloja ovat kirjastot, museot, uimahallien, maauimaloiden, kylpylöiden allastilat ja yleiset saunat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat; huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhat; sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat; kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

YLEINEN maskisuositus jatkuu Keusoten alueella edelleen. Vahva maskin käytön suositus koskee kaikkia sisätiloja kodin ulkopuolella.

Ruoka- ja kahvitauot työpaikoilla tulee toteuttaa porrastaen, jotta vältetään työntekijöiden altistumista ja kotikaranteeniin joutumista.

Keusote suosittaa, että yksityistilaisuuksia ei pidetä eikä niihin osallistuta 26.11.–18.12.

Poikkeuksena suositukseen ovat muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää enintään 10 henkilön suuruisina.

Yleisötilaisuuksien rajoitusten muutoksista tiedotetaan erikseen, kun pian ilmestyvä Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusi määräys on julkaistu.

Aikuisten joukkue-, ryhmä- ja kontaktilajiharrastustoiminnan keskeytys jatkuu edelleen toistaiseksi. Keskeytys tarkoittaa kaikkea ryhmässä tehtävää harrastustoimintaa sisä- ja ulkotiloissa.

Ainoastaan yli 20-vuotiaiden maajoukkuetason, SM-tason, ykkösdivisioonan tai kansainväliselle huipulle tähtäävän ammattimaisen harjoittelun kohdalla tehdään poikkeus.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan suosituksia valmistellaan ja niistä Keusote tiedottaa erikseen.

SUOSITUS on, että korkeakouluissa ja toisen asteen opetuksessa siirrytään kokonaisuudessaan etäopetukseen alkaen 30.11. ja joululomaan 2020 asti.

Keusoten listalla ovat yliopistot, ammattikorkeakoulut, lukiokoulutus, ammatillinen koulutus, aikuisten taiteen perusopetus, vapaa sivistystyö ja aikuisten perusopetus.

Kasvomaskisuositus on yhä vahva. Keusote suosittaa maskeja ala- ja yläkouluille sekä päiväkotien henkilökunnalle 23.11. alkaen toistaiseksi.

Tämän lisäksi Keusote painottaa, että myös taksin kuljettajat ja matkustajat käyttäisivät toistaiseksi maskeja. Suositus koskettaa myös koulukuljetuksia.

Etätyötä kannattaa jatkaa aina kun mahdollista.

Keusoten sosiaali- ja terveyspalveluiden odotustilojen käyttöä rajoitetaan 26.11. toistaiseksi.

– Sote-palveluissa suosittelemme ensisijaisesti etäpalvelujen käyttöä. Niissä tapauksissa, joissa läsnäkäynti on välttämätön, suosittelemme paikalle tuloa vain ennakkoyhteydenoton jälkeen, ja juuri ennen sovittua aikaa, sekä seuraamaan ohjeistuksia paikan päällä, sanotaan Keusoten tiedotteessa.