Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jumalanpalvelukset siirtyvät taas etäyhteyksiin – seurakunta peruu kaikki sisätapahtumat

Uudenmaan kuntien julkistaessa uusia koronarajoituksia, on Mäntsälän seurakuntakin ilmoittanut omista toimenpiteistään.

Näkyvimpänä toimenpiteenä jumalanpalveluksiin ei oteta seurakuntalaisia ja toimitukset tullaan suoratoistamaan kevään tapaan internetissä.

Kirkkoherra Mikko Seppälä harmittelee tilannetta, sillä joulun aika on seurakunnalla yleensä tärkeintä aikaa ja nyt rajoitusten vuoksi esimerkiksi ensimmäisen adventin jumalanpalvelus täytyy suoratoista Internetiin.

Rajoituksia jatketaan 15. joulukuuta asti, mutta Seppälä pahoin pelkää, että toimenpiteitä täytyy vielä jatkaa tämänkin jälkeen:

– Joulu on meille tärkeintä aikaa, kun ihmisiä käy paljon kirkossa, mutta tänä vuonna tuskin nähdään kahta suuren yleisömäärän joulukirkkoa.

– Uskonnonvapaus laki periaatteessa sallisi jumalanpalvelusten pitämisen, mutta järki sanoo, että toimimme niin kuin muutkin nyt toimivat, Seppälä lisää.

Uskonnonvapaus laki periaatteessa sallisi jumalanpalvelusten pitämisen, mutta järki sanoo, että toimimme niin kuin muutkin nyt toimivat.

Mikko Seppälä

Seurakunnan Internet-sivuilla on ohjeita ja tiedotteita seurakunnan toiminnasta, mutta kalenteri näyttää sen mikä oli odotettua: kaikki sisätapahtumat on peruttu.

Seppälä kertoo, että ulkotapahtumia pyritään vielä pitämään, kuten lauantaiksi 28.11. suunniteltu jouluseimen avaus, mutta tapahtuman yhteyteen suunniteltu kulkue ja joulukorttipaja on peruttu.

Lisäksi kaikki konsertit kirkolla on peruttu, eikä perinteitä Saaren Joulumaata tulla järjestämään tänä vuonna.

Seurakunta pyrkii silti jatkamaan avustustoimintaa ja diakoniatoimisto Ankkuri ottaa asiakkaita vastaan kahdenkeskisiin tapaamisiin turvavälit ja kasvomaskit huomioiden.

Muu ryhmätoiminta, kuten aamupalatoiminta ja iäkkäiden joulujuhla on peruttu.

– Teemme nyt sen mitä voimme ja turvallisuus edellä. Joula ei ole peruttu, Seppälä vielä rohkaisee.