Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yökahviloiden sulkemisesta päätetään tänään, ei koske kaikkia – HS: Ministeri Kiuru kutsui Uudenmaan johtajat keskusteluun "mahdollisista lisätoimista"

Hallituksen ylimääräisessä istunnossa on tänään tarkoitus säätää ravintoloita koskevasta asetuksesta, joka puuttuisi myös kohuttuihin niin sanottuihin yökahviloihin. Asetus tulisi voimaan 26. marraskuuta, kerrotaan valtioneuvoston tiedotteessa.

Esimerkiksi Helsingissä on useita ravintoloita, jotka ovat laittaneet ovensa kiinni nykyrajoitusten mukaan kello 23, mutta avanneet ovet uudelleen tunnin päästä eli puoliltaöin yökahvilana. Yökahviloissa ei ole saanut anniskella alkoholia lukuun ottamatta mietoja alkoholijuomia, joissa on alkoholia enintään 2,8 prosenttia tilavuusprosentteina.

Uudellamaalla ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, käytössä olisi aiempaan tapaan puolet asiakaspaikoista. Ruokaravintoloissa asiakaspaikoista voidaan käyttää 75 prosenttia. Asetus puuttuisi yökahvilatoimintaan rajoittamalla aukioloaikoja siten, että ravitsemisliikkeet voisivat avata jatkossa ovensa sulkemisen jälkeen uudelleen aikaisintaan kello 5 aamulla ja olla auki kello 23 asti. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koskisi huoltoasemien yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä, sanotaan tiedotteessa.

Hallituksen sote-ministeriryhmä keskusteli 23. marraskuuta koko Suomen koronatilanteesta sekä erityisesti Uudenmaan alueen tilannekuvasta. Ministerit olivat yhtä mieltä siitä, että koronaepidemiatilanne on huolestuttava ja uusia toimenpiteitä tarvitaan. Ministeriryhmä antoi sosiaali- ja terveysministeriölle vahvan tuen ohjata alueellisia viranomaisia toimimaan epidemian leviämisen estämiseksi kaikin keinoin.

Ryhmä kuuli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä (Hus) Uudenmaan alueella tarvittavista toimista. Ministereiden yhteinen viesti oli, että Uudeltamaalta odotetaan tässä tilanteessa nopeita ja riittäviä toimia.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kutsui Uudenmaan kuntien johtajat ja tartuntatautiviranomaisten edustajat keskustelemaan mahdollisista lisätoimista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi kertoo HS. Etätapaaminen on tänään kello 11.

Helsingin kaupunki ja Hus järjestävät tiedotustilaisuuden koronaepidemiatilanteesta tänään 24. marraskuuta kello 10.30.