Järvenpään koronatilanne pahenee – myös Kinnarin yläkoulussa joukkoaltistuminen: 30 karanteeniin

Jouko Tuomas-Kettunen

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän alueella uutisoitiin lauantaina useista joukkoaltistumisista.

Koronaepidemiatilanne on huonontunut nyt merkittävästi.

Myöhään illalla Keusote tiedotti, että myös Järvenpäässä Kinnarin yläkoulussa on tapahtunut joukkoaltistuminen koronavirukselle.

Koulussa on ollut tartuttavuusaikana 18.–19.11. koronapositiiviseksi todettu henkilö.

Altistuneet lapset ja osa henkilökuntaa asetetaan kotikaranteeniin Keusoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksestä.

Yhteensä karanteeniin asetetaan vajaa 30 henkilöä.

Altistuneiden oppilaiden huoltajat ja henkilökunta saavat tarkemmat ohjeet koulun kautta. Tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen vuoksi yhteydenotoissa voi olla viivettä.

Joukkoaltistumisia on todettu myös Järvenpään Seurakuntaopistolla ja Jampankaaren Vaahterakodissa. Lisäksi Järvenpään Yhteiskoulun Juholan yksikössä on todettu uusi joukkoaltistuminen.

Keusoten alueella otetaan ensi maanantaina voimaan tiukemmat suositukset ja rajoitukset koronavirusepidemian laajenemisen ehkäisemiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut