Kinkkua vai kalkkunaa?
Tuo on joulupöydässä ikuisuuskysymys.
Playstation vai Xbox?
Tuo puolestaan on ollut konsolipelaajien vastakkainasettelu vuosikausia, sillä pelaajat ovat karkeasti ottaen jakautuneet ainakin näihin kahteen pääleiriin.
Molempia uutuuskonsoleita odotettiin jouluksi, mutta nyt konsolipelaajille on jäämässä vain luu käteen, sillä konsolirintamalla on maailmanlaajuisia saatavuusongelmia, jotka heijastuivat Playstation vitosen kaaosmaiseen julkaisupäivään torstaina.
Sony ja Microsoft eivät pystyneet vastaamaan massiiviseen kysyntään.
Konsoleita menisi kymmeniä tuhansia kappaleita, jos niitä saisi.
Kauppias Mikko Nguyen
Konsolien huomattavan suurta kysyntää selittää se, että edellinen konsolisukupolvi on tullut tiensä päähän eli kuuden vuoden ikään. Playstation 5 tuli ennakkomyyntiin syyskuun loppupuolella. Suomessa se ennakkovarattiin loppuun hujauksessa.
Sonyn ohjeistuksen mukaan esimerkiksi Gigantti myy pelkästään verkossa pleikkareita.
– Eilen julkaisupäivänä meni minuuteissa kaikki laitteet, kertoo toinen Järvenpää Gigantin kauppiaista Mikko Nguyen.
Kauppias oli samassa veneessä muiden ostajien kanssa.
– Itsekin kokeilin ostohousut jalassa ostoksia tehdä, mutta täällä naureskeltiin, etteivät sormet ja nopeus vaan riittäneet tällä kertaa. Yritin useampaa verkkokauppaa itsekin, mutta onni ei suosinut, kauppias kertoo.
Monet ajattelevat, että kun ollaan Gigantissa töissä tai kauppiaana niin henkilökunta saa jonkinlaisen etuosto-oikeuden.
– Olemme tässä kuitenkin jonon hännillä, eli ensimmäisestä erästä henkilökuntaostot estettiin saatavuuksien varmistamiseksi, mikä oli mielestäni hyvä asia, Mikko Nguyen kertoo.
– Näistä toisista eristä henkilökunta sitten yritti ostaa mistä vain pääsi läpi. Kuulin, että pari tuttua oli ehtinyt jostain sen tilaamaan. Kuka sitten tietää, saapuvatko laitteet ennen joulua.
Nguyen kertoo, että kaikki erät jotka on tähän mennessä saatu ja jotka todennäköisesti ehtivät saapumaan loppuvuodesta, on myyty verkossa.
– En osaa varmaksi sanoa saatavuuksia tällä hetkellä, sillä aika pimennossa olemme sen osalta. Valitettavasti myymälästä ei voida tilauksia ottamaan ja verkkosivuiltakaan ennakkotilauksia ei pysty ensi vuodelle tällä hetkellä tekemään.
Nguyen uskoo kuitenkin, että saatavuus paranee alkuvuotta kohti.
– Korona vaikuttaa osien saatavuuksiin, jolloin valmistajillakin on haasteita tuottaa tarvittavaa määrää. Konsoleita menisi kymmeniä tuhansia kappaleita, jos niitä vain saisi. Sony julkaisee uusia konsoleita niin harvakseltaan, että harvemmin näkee näin haluttua tuotetta meidän alalla.
Mutta takaisin kinkkuun ja kalkkunaan.
Xbox Series X on kuitenkin monelle se ykkösvaihtoehto pelipöydässä.
– Uusi Xbox on julkaistu ja kauppa tuntuu käyvän hyvin. Viimeksi kun tarkistin, saatavuudet ovat niissä aavistuksen paremmat ja näitä voikin tilata jo myymälöistä. Uskon, että nämä ehtivät pukinkonttiin, mikäli tarpeeksi ajoissa ollaan, Mikko Nguyen kertoo.
Koska Playstation 5 -konsolia sai poikkeuksellisesti myydä vain verkossa, syntyi julkaisupäivänä valtavia virtuaalisia jonoja useille verkkosivuille.
Asiakkailla oli ongelmia esimerkiksi Prisman ja K-Citymarketin verkkosivujen kautta. Ostoskorissa oleva tuote loppui ennätysajassa ja tilaus saattoi keskeytyä maksuvaiheessa.