Kaikki lapset tiesivät lakkauttamispäätöksestä aamulla kouluun tullessaan

Arolan koulun rehtori Kirsi Laine: Tunnelma on odottava ja epätietoinen, mutta rauhallinen.

Tämä lukuvuosi jää Arolan koulun viimeiseksi. Koulu täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Jesse Helminen

Pasi Huuhtanen

Arolan koulu päätettiin lakkauttaa Mäntsälän kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina 16. marraskuuta.

Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen äänin 23-20.

Koulun säilyttämisen ja kolmen vuoden jatkoajan myöntämisen puolella olivat keskustan, perussuomalaisten, Mäntsälän puolesta -ryhmän ja kristillisdemokraattien edustajat. Myös kokoomuksen Annika Warras-Stjernvall oli jatkoajan kannalla.

Lakkauttamisen kannalla olivat sosiaalidemokraattien, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden valtuutetut. Arolan lakkauttaminen hyväksyttiin osana Mäntälä2026-ohjelmaa.

Koulun lopettaminen on herättänyt sosiaalisessa mediassa laajan keskustelun. Keskustelun avaajia on ollut pelkästään Facebookissa useita. Vanhemmat, kyläläiset ja osa poliitikoista on tuominnut lakkautuksen jyrkin sanoin.

Vahvimmin esillä on ollut Arolan säilyttämisen puolesta jo pitkään taistellut Katri Manninen. Hän on päivittänyt nettiin muun muassa kyläläisten tekemiä laskelmia koulun lakkauttamisen vaikutuksesta kunnan talouteen.

Lakkauttamisen puolustajina ovat esiintyneet muutamat poliitikot. He ovat vakuutelleet kunnan virkahenkilöiden laskelmien oikeellisuutta ja sitä, että ne on tehty virkavastuulla.

Arolalaiset ovat kampanjoineet laajasti koulunsa säilymisen puolesta ja esittäneet epäilyksiä kunnan virkahenkilöiden esittämiä laskelmia kohtaan.

Arolan koulun kunnostamiseen arvioitu raha on esimerkiksi selvästi yläkanttiin, kyläläiset katsovat. Tulevat koulukuljetuskustannukset taas on arvioitu alakanttiin, kyläläiset katsovat. Kustannuksista on tehty myös selvityksiä kyläläisten voimin, sillä luotto virkaväen laskelmiin on monella mennyt.

Adressi koulun säilyttämisen puolesta oli kerännyt lakkauttamispäätökseen mennessä lähes 600 nimeä.

Tunnelmat Arolan koululla olivat rehtori Kirsi Laineen mukaan surulliset, mutta rauhalliset eilen tiistaina, kun oppilaat tulivat ensimmäistä kertaa kouluun lakkauttamispäätöksen jälkeen. Päätös tuli myöhään maanantai-iltana. Lasten kotona oli aamulla ehditty puhua aiheesta.

–Tuntui siltä, että kaikki oppilaat tiesivät lakkauttamisesta kouluun tullessaan, Laine kertoo.

Laine kiersi tiistaina kaikissa luokissa kertomassa tilanteesta ja vastaamassa lasten kysymyksiin.

– Kysymykset olivat enimmäkseen hyvin käytännönläheisiä, kuten että miten sinne (uuteen kouluun Hyökännummelle) mennään ja saako nykyiset kaverit samalle luokalle.

Laine kertoo, että esimerkiksi se, millaisille luokille lapset Hyökännummella menevät on vielä päättämättä. Päätöstä siitä, että Arolan lapset pääsevät keskenään samoille luokille ei siis ole, mutta sellainen järjestely on mahdollinen.

Laine kertoo, että mahdollisuus koulun lakkauttamiseen on ollut niin kauan esillä, että se on tullut kaikkien lasten ja vanhempien tietoon.

– Vanhempien kanssa asiaa on puitu syksyn mittaan. Suurta soittoryöppyä minulle ei tullut, kun lakkautuspäätös tehtiin.

Laine kuvaa oppilaiden ja muunkin Arolan väen tunnelmia nyt odottaviksi ja epätietoisiksi. Nyt menossa on viimeinen lukuvuosi, sen verran tiedetään nyt. Miten jatkossa koulunkäynti järjestetään, on vielä auki. Tukea tarvitsevat ennen kaikkea lapset ja lapsiperheet, mutta myös tuleva työpaikka on kahdella koulun opettajalla tällä hetkellä auki. Kirsi Laine on myös Nummisten koulun rehtori, eli hänen työnsä jatkuu siellä.

– Vanhemmilla on varmaan tässä suurin surutyö, sillä niin paljon on toivottu koulun säilymistä, Laine arvelee.

Pitkän uran Mäntsälän paikallispolitiikassa tehnyt arolalainen Veijo Peltola kertoo olevansa äärettömän surullinen koulun puolesta.

– Sitä kävi minun isäni, minä, minun lapseni ja lapsenlapseni on käynyt sitä myös.

Peltola ei lähde moittimaan Hyökännummen koulua, mutta muistuttaa kyläkoulun hyvistä puolista.

– Siellä lapset toimivat keskenään ja oppivat tuntemaan juuri ne, joiden lähellä asuvat. Kun koulu loppuu, harrastukset siirtyvät ja häviävät, Peltola sanoo.

Myöskään Peltola ei usko lakkauttamisen yhteydessä esitettyjä korjauslaskelmia.

– Yksi esimerkki. Aikoinaan vanhalle koululle puuhattiin vesiliitäntöjä. Kutsuimme paikalle putkiliikkeen ihmiset, jotka tekivät laskelmansa ja kertoivat, että putkiston laitto maksaisi 5000 euroa. ässä laskelmassa putkiston vetämisen on arvioitu maksavan 20 000 euroa, Peltola hymähtää ja huomauttaa, että vesiosuuskunnassa vuosikymmeniä toimineena hän tietää jotakin vesi- ja viemäriasioista.

Peltola uskoo, että Arolan koulun lakkauttaminen on ollut Mäntsälän kunnan pitkäaikainen tavoite.

– Yli kymmenen vuotta vanha. Se ei vaan ole päässyt aiemmin toteutumaan.

Vanhalla poliitikolla eivät pikkuasia mene tunteisiin. Nyt kävi toisin. Peltola seurasi valtuuston kokousta nettistriiminä.

– Ei tullut uni silmään sen jälkeen, kun päätös tehtiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut