Koronan toinen aalto ei karkottanut kuntoilijoita

Ryhmäliikunnassa on pienennetty ryhmäkokoja. Kuvassa Vireuksen Spine metodin ryhmäläisiä. VIREUS

Jesse Helminen

Koronapandemian toinen aalto on iskenyt Suomeen. Keväästä poiketen hallitukselta ei ole vielä tullut päätöksiä laajoista sulkutoimista ja esimerkiksi lasten ja aikuisten harrastuksia on voitu jatkaa poikkeusoloissa.

Näyttää myös siltä, että kevään kuntoilubuumi on jatkumassa, sillä useampi seura ja liikuntapalvelujen tarjoaja on kertonut harrastajamäärien taas palaavan entiselleen tai jopa kasvavan.

Heli Kallio Hyvinvointikeskus Vireuksesta kertoo, että asiakkaiden kohdalla tuli maaliskuussa suoranainen kato, mutta nyt kesäkauden jälkeen asiakasmäärät ovat nousseet, mutta eivät palautuneet vuoden takaisiin lukemiin.

– Ryhmäkokoja on pienennetty ja turvallisuusohjeita on noudatettu, mutta myös asiakkaat itse ovat hyvin huolehtineet turvaväleistä, Kallio kertoo.

Vireus onkin pystynyt laajentamaan syksyllä tarjontaansa muun muassa ”Spine metodilla”, jonka pienryhmävalmennus sopii hyvin poikkeusoloihin.

Kallio kertoo, että käytännössä Spine metodi on eräänlainen personal training valmennusmuoto, jossa valmentaja on perehtynyt valmentamaan erilaisista tuki- ja liikuntaelin vaivoista kärsiviä henkilöitä.

Heille sitten luodaan yksilöllinen ohjelma, jossa edetään nousujohteisesti.

Tyypillisiä vaivoja on selkävaivat, niska-hartiaseudun vaivat, lonkka-, lantio ja alaraajavaivat ja tietysti olkapään ongelmat.

Pienryhmän valmennettavat ovatkin olleet tyytyväisiä pienryhmän eduista.

Kunnan omat liikuntapalvelut ovat myös vetäneet hyvin väkeä ja kesästä jatkuneita korona-aikaan sopivia ulkojumppia on voitu vetää pitkälle syksyyn.

– Tilasta ja toiminnasta riippuen olemme pienentäneet ryhmäkokoja niin, että turvavälit voidaan säilyttää ja toimintaa voi ohjata turvallisesti, Satu Karjalainen kunnan liikuntapalveluista kertoo.

– Osa asiakkaista on varmasti tietoisesti jättäytynyt koronan takia pois ja itselläni on tiedossa ainakin pari tapausta, mutta muuten suurin osa ryhmistä on täynnä Karjalainen lisää.

Kaikille ilmaisia ja avoimia jumppia järjestetään siis edelleen.

Ville Hellman Mäntsälän Urheilijoista kertoo, että jalkapallon puolella pelaajamäärät ovat jopa kasvaneet kun uusia harrastajia on tullut syksy aikana toimintaan mukaan.

– Mäntsälän Urheilijoissa on noudatettu alusta saakka erittäin tarkkaa sääntöjen noudattamista liittyen juuri koronaan ja sen sivuvaikutuksiin, Hellman kertoo.

Yksikään tavoitetuista liikuntapalvelujen tarjoajista ei myöskään ilmoittanut, että kukaan harrastaja olisi sairastunut koronaan tai altistunut virukselle harrastuksen yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut