Tonttien kysyntä vilkastunut

Mäntsälä

Mäntsälän kunta tiedottaa, että hiljaisemman kevään ja kesän jälkeen on omakotitalotonttien kysyntä lisääntynyt syksyyn päin mentäessä. Vuonna 2020 marraskuun alkuun mennessä kunnalta on varattu jo 20 tonttia omakotirakentamiseen.

Tiedotteessa kerrotaan, että luvuissa on mukana kolme yrityksen varaamaa tonttia, joista kaksi Linjatiensivulla sijaitsevaa on jo vuokrattu. Lisäksi y­­ksi tontti Taruman alueella on vuokrattu paritaloa varten.

Sekä allekirjoitettuja kauppoja että vuokrasopimuksia on kumpiakin tehty kuusi kappaletta kuluvan vuoden aikana.

– Varausaika on yleensä noin 4–6 kuukautta ja se on milloin viimeistään tehdään vuokrasopimus tai kauppakirja, mutta osalla hanke ja rakentaminen etenee nopeastikin ja sopimus tai kauppa tehdään jo 1–2 kuukauden sisään, osalla menee sitten tuonne varausajan loppupuolelle.

– Kokonaisuudessaan päästäneen 20 allekirjoitetun sopimuksen tai kaupan lukumäärään tänä vuonna, kertoo kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus.

Viime vuonna tontteja myytiin seitsemän ja vuokrattiin neljä. Huippuvuonna 2012 tontteja meni kaupaksi kymmenen ja vuokralle 12.

Kommentoi

Palvelut