Keusote: Kuntayhtymän johtajan koulutuksen hinta on herättänyt keskustelua.
Keski-Uudenmaan Sote -kuntayhtymä päättää tiistaisessa kokouksessaan kuntayhtymän johtajan Pirjo Laitinen-Parkkosen osallistumisesta yhdysvaltaisen Harvard Business Schoolin General Management Program (GMP) -koulutusohjelmaan.
Koulutus järjestetään koronan vuoksi virtuaalisesti 11.1–5.5.2021.
Koulutus on tarkoitettu suurten organisaatioiden johtajille, joilla on vähintään 15–20 vuotta johtamiskokemusta.
Koulutusohjelman kokonaishinta on noin 50 000 euroa. Hinta on saanut aikaan polemiikin muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Esityksen valmistelijana toimiva yhtymähallituksen puheenjohtaja Annika Kokko (kok.) kertoo, että koulutuksille on omat määrärahansa, jotka eivät ole pois muista hankkeista.
– Yleensä talousarvioissa ja toiminnassa jokaisella momentilla on omat määrärahansa. Ei koulutusmäärärahoilla palkata hoitajia tai tehdä remontteja mihinkään, Kokko sanoo.
Ei koulutusmäärärahoilla palkata hoitajia tai tehdä remontteja mihinkään.
Johtajan koulutukseen käytätettävät rahat eivät myöskään ole pois muiden työntekijöiden koulutuksesta.
– Keusotessa on varattu joka vuosi koulutusmääräraha, jota on aktiivisesti tarjottu ihan ruohonjuuritason työntekijöillekin, Kokko kertoo.
Kokko mainitsee, että valitettavan pieni osa henkilökunnasta on tarttunut tarjottuun koulutukseen.
–Tämä saattaa johtua myös koronasta, vaikka koulutustilaisuuksia järjestetään myös etänä. Koulutukset ovat merkittynä koulutusmäärärahassa, jota meillä on vielä erittäin paljon tälle vuodelle vielä jäljellä, Kokko sanoo.
Kuntayhtymätasolla koulutuspalveluihin on vuonna 2020 käytetty 331 000 euroa määrärahan ollessa 934 000 euroa.
Kokon mukaan Laitinen-Parkkosen koulutus luo tärkeää pohjaa tulevaisuudelle.
– Johtaja tarvitsee oman työnsä tukemiseksi jatkuvaa keskustelua ja kouluttautumista eri asiantuntijoiden kanssa. Esimerkiksi siitä, minkälaisia malleja on käytössä sekä miten itse ja miten Keusote voivat kehittyä tulevaisuuden haasteita varten.
Laitinen-Parkkoselta löytyy entuudestaan kotimainen eMBA-tutkinto suoritettuna vuonna 2012. Edellinen pidempi, useampia koulutuspäiviä sisältänyt koulutus, toteutui vuonna 2016.
Nyt esitettävä koulutusohjelma on Kokon mukaan kustannuksiltaan edullisempi kuin aihepiireihin liittyvien koulutusten hankkiminen yksittäisinä koulutuspäivinä eri tahoilta. Täysin vastaavaa koulutusta ei ole tarjolla muilla yliopistoilla.
Kokko kertoo, että koulutukset käydään pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin, joten Laitinen-Parkkonen suorittaisi opintoja omalla ajallaan.
Koulutus suoritetaan kokonaisuudessaan myös etänä, joten siitä ei makseta esimerkiksi kilometrikorvauksia tai päivärahoja, jotka muuten kuuluisivat pakettiin.
– Mitä hintaan tulee, niin jos katsotaan koulutuksen hintoja esimerkiksi Suomen Aalto-yliopistosta, niin se on lähes samaa luokkaa, Kokko lisää.
Keskustelupalstoilla on puhuttu, että Keusoten tarjoama koulutus antaisi hyvän ponnahduslaudan lähteä muualle opintojen päätyttyä. Tältä huhulta Kokko haluaa ampua siivet.
– Tässähän on sellainen kriteeri, että Laitinen-Parkkonen sitoutuu olemaan kuntayhtymän palveluksessa vähintään yhden vuoden koulutuksen suorittamisen jälkeen.