Koskee yli 4000 työntekijää – VR suunnittelee lisää lomautuksia

VR-Yhtymässä mahdolliset henkilöstövaikutukset voisivat kohdistua noin 3000 henkilöön, Avecrassa noin 400 henkilöön ja VR FleetCaressa noin 950 henkilöön. Raimo Eerola
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

VR-Yhtymässä sekä tytäryhtiöissä Avecrassa ja VR FleetCaressa käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat henkilöstön mahdollisia lomautuksia vuoden 2021 aikana, kerrotaan tiedotteessa. VR-Yhtymässä mahdolliset henkilöstövaikutukset voisivat kohdistua noin 3 000 henkilöön, Avecrassa noin 400 henkilöön ja VR FleetCaressa noin 950 henkilöön. Henkilöstöryhmästä riippuen lomautukset joko jatkuisivat toistaiseksi tai kestäisivät enintään 90 päivää. Yt-neuvottelut alkavat 12. marraskuuta.

Junalla matkustaminen rojahti ennenäkemättömän alas – kaukoliikennettä piti vähentää puoleen

Koronaepidemian vuoksi konsernissa on jouduttu toteuttamaan lomautuksia vaiheittain jo kuluvan vuoden aikana. Tiedotteen mukaan koronavirusepidemia on heikentänyt merkittävästi VR-Yhtymän ja tytäryhtiöiden asiakaskysyntää sekä vaikuttanut negatiivisesti niiden liiketoimintaan ja tulokseen. Samalla työn tarjoamisen edellytykset ovat heikentyneet. Liiketoiminnan näkymiin liittyy paljon epävarmuutta, ja konsernitasolla tilanteen palautuminen epidemiaa edeltävälle tasolle vie tämänhetkisten arvioiden mukaan vuosia.

"Rauhassa oman porukan kesken ilman kasvomaskeja" – yöjunapaikat hytteineen myyntiin vuodeksi eteenpäin

Kasvomaskipakko VR:n kaukojunien Ekstra-luokkaan

Kommentoi

Palvelut