IS: Vastaamon toimitusjohtajan epäillään pimittäneen tiedon tietomurrosta yli puolitoista vuotta

Vastaamon toimitusjohtajan arvellaan tienneen kahdesta yhtiöön tehdystä tietomurrosta, mutta salanneen ne. Kai Skyttä/Arkisto

Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitusjohtajan Ville Tapion epäillään pimittäneen tiedon yhtiön palvelimille tehdystä tietomurrosta yli puolentoista vuoden ajan, kertoo Ilta-Sanomat. Lisäksi Tietoturvayhtiö Nixun tekemän selvityksen mukaan Vastaamoon on kohdistunut toinenkin tietomurto maaliskuussa 2019.

Asiasta IS:lle kertoo Vastaamon hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kahri. Kahrin mukaan yhtiön toimitusjohtajana sen perustamisesta saakka toiminut Tapio on irtisanottu ja Vastaamon omistava holding-yhtiö PTK Midco Oy on aloittanut siviilioikeudelliset toimenpiteet.

Tapio on jo ollut sivussa tehtävistään noin puolentoista viikon ajan. Yhtiötä johtaa nyt Tuomas Kahri yhdessä johtoryhmän kanssa.

Muokattu 27.10. klo 10.59: Muutettu "pimitti" muotoon "epäillään pimittäneen".

Kommentoi

Palvelut