Mikä ihmeen hackathon?

Tapahtumat: Mäntsälän lukiolla ratkaistiin 29viikonlopun aikana kiertotalouden ongelmia

Koronaviruksen vuoksi yleisötilaisuus oli peruttu, joten tapahtuman vierailijaluennot toteutettiin suoratoistona nettiin. Jesse Helminen

Jesse Helminen

Toista kertaa Mäntsälässä järjestetyssä Ting Hackathonissa joukkueet niin Suomesta kuin ulkomailtakin pyrkivät keksimään ja ideoimaan ratkaisuja kiertotalouden ongelmiin. Idearikkaan viikonlopun aikana kuultiin myös mielenkiintoisia vierailijaluentoja ja muuta oheisohjelmaa.

Moni varmasti miettii nyt, että mikä ihmeen hackathon?

– Hackathonin ideana on kutsua joukkueita ratkomaan jotain ennalta annettua ongelmaa yleensä digitaalisin työkaluin ja esiteltyään työnsä tulokset tuomaristo valitsee voittajaksi parhaan idean, kertoo tapahtuman järjestäjä Jussi Virta.

– Voittavaa ideaa lähdetään sitten jatkokehittelemään jonkun suuremman toimijan avustuksella, Virta lisää.

Mäntsälään tapahtuma rantautui jo viime vuonna ja tapahtuman taustalla häärää epävirallinen Mäntsälän digiosaajien verkosto, joka esitteli idean kunnan hallintojohtaja Esa Siikaluomalle.

– Kunnalta innostuttiin ajatuksesta, että paikallista digiosaamista tuotaisiin esille ja siinä sitten yhdessä mietittiin, että minkälaista tapahtumaa lähdetään tekemään ja päädyttiin hackathoniin, Virta selventää.

Idea tuotiin uutena Mäntsälään, mutta tekijöillä on itsellään taustalla kokemusta hackathoneista niin osallistujana kuin järjestäjänäkin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sunnuntaina oli tarkoitus järjestää yleisötilaisuus, jossa osallistuvat joukkueet olisivat voineet esitellä omia ideoitaan lavalla sekä tuomaristolle ja yleisölle, mutta koronaviruksen vuoksi tapahtuma toteutettiin suoratoiston ja etäyhteyksien kautta.

Järjestelyt keräsivät silti kehuja kaikilta osallistuneilta joukkueilta.

Tapahtumassa nähtiin myös nuorta mäntsäläläistä innovointi osaamista, kun Mäntsälän lukion oma joukkue esitteli tuomaristolle ideansa lukion kurssikirjojen kierrättämisestä ja vuokraamisesta.

Muita esiteltyjä ideoita olivat esimerkiksi palvelu, jossa vaatealan yritykset voisivat myydä hävikkiin menevät vaatteensa verkkokaupan kautta, tai palvelu, jossa ihmiset voisivat ostaa osuuksia yhteiskäyttöön soveltuvista kodinkoneista ja muista harvoin käytetyistä tarvikkeista.

Kattavana ideana oli keksiä ratkaisuja, joilla parannetaan esineiden ja palveluiden energiatehokkuutta ja vähennetään hävikkiä.

– Kannustettiin joukkueita tuomaan sellaisia ideoita, jotka ovat toteutettavissa olevia ja joita he voivat helposti demonstroida tuomaristolle, Virta huomauttaa.

Voittajajoukkueeksi nousi tällä kertaa työ, jossa kimppakyytien järjestäminen tuotiin digitaaliselle alustalle ja annettiin algoritmin suorittaa kyytiläisten löytäminen ja reitin optimointi. Sovelluksella voisi esimerkiksi katsoa ja sopia olisiko Mäntsälästä menossa samaan aikaan aamulla työmatkalaisia samaan suuntaan ja näin kustannuksia voisi jakaa useamman kesken.

Kiertotalous

Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

Usein tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä digitaalisiin ratkaisuihin perustuvalla älykkyydellä.

Wikipedia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu