Lääkäreitä huolettaa koronan vaikutus lääketieteen opiskeluun. Suomen Lääkäriliitto toteaa, että se on seurannut huolestuneena ensimmäisten opiskelijoilla todettujen koronavirustartuntojen vaikutusta lääketieteen koulutuksen järjestämiseen.
Tartuntoja seuranneet karanteeni- ja etäopetuspäätökset ovat koskeneet esimerkiksi koko lääketieteellisen opetuksen järjestämistä ja seurauksena on ollut satojen lääketieteen opiskelijoiden siirtyminen väliaikaisesti etäopetukseen.
Kliininen opetus on yksi koulutussairaalan tärkeistä tehtävistä ja lääketieteen koulutuksen kivijalka, eikä sitä voida kevyin perustein jättää opiskelijalle tarjoamatta, Lääkäriliitto toteaa tiedotteessa.
Perustellut toimet potilaiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan suojelemiseksi ovat tärkeitä, mutta liian tiukkoja ja laajoja rajoituksia tulee välttää, Lääkäriliitto katsoo.
Erityisesti kliinisen opetuksen osalta rajoitustoimet on liiton mukaan kohdistettava vain sairastuneisiin ja tartunnanjäljityksessä altistuneiksi todettuihin opiskelijoihin, eikä koko kurssiin tai tiedekuntaan.
Ryhmäkoot ovat kasvaneet merkittävästi, minkä on jo aiemmin havaittu vaikuttavan negatiivisesti kliinisten taitojen opetukseen, liitto huomauttaa.
Lääkäriliitto vaatii, että tartunnanjäljitys on tehtävä nopeasti ja tehokkaasti. Rajoitusten kohteeksi määrätyille opiskelijoille tulee järjestää korvaava kliininen opetus ilman, että opinnot tai työoikeudet viivästyvät.
Yliopistojen ja koulutussairaaloiden on myös ennakoitava toimet, joilla koulutusta voidaan tartuntojen ilmetessä jatkaa suurella osalla opiskelijoista mahdollisimman nopeasti.