Hans Henrik Stjernvall ei tyytynyt olemaan kotivävynä

Sotalaitos oli verkatehtaan suurin tilaaja. Perustaja Stjernvallin tarmokas leskirouva Fredrika lähti perimään tehtaan saatavia Pietarista saakka.

Sälinkään lasitehtaan pullo on mahdollisesti 1850-luvulta. (Kansallismuseo) Kansallismuseo

Tuula Vuolle-Selki

Linnaisten (Lindnäsin) kartano siirtyi omistaja Hans Henrik Stjernvallin (1769–1820) omistukseen 1800-luvun alussa.

Sakari Topeliuksen romaani Linnaisten kartanon viheriä kamari (1859) sijoittuu 1830-luvun suomalaiseen kartanoon. Kirjan tapahtumat eivät liity Mäntsälän Linnaisten kartanoon muuten kuin nimensä kautta.

Vuonna 1805 Stjernvall osti Sälinkään kylän ja perusti Sälinkäälle sivukartanon. Kartanon kotivävyksi päässyt Stjernvall hylkäsi sotilasuran ja keskittyi maanviljelykseen.

Maanviljelyksen lisäksi Hans Henrik perusti myöhemmin lasitehtaan ja verkatehtaan, joista ensiksi mainittu toimi aina 1890-luvun alkuun saakka.

Köyhä nuorukainen aloitti kornettina Uudenmaan rakuunarykmentissä. Vuosi sen jälkeen, kun hänet oli ylennetty luutnantiksi, hän avioitui varakkaan perijättären Anna Lovisa Ekbladin kanssa. Tällä tavoin Linnaisten kartano tuli Hans Henrik Stjernvallin omistukseen.

Toimelias ja kyvykäs mies ei kuitenkaan tyytynyt olemaan pelkkänä kotivävynä. Hans Henrik omistautui kokonaan maanviljelykselle jättäen sotilasuran taakseen.

Stjernvall osallistui aatelissäädyn edustajana valtiopäiville 1809 Porvoossa. Valtiopäivilläkään hän ei jäänyt toimettomaksi sivustaseuraajaksi vaan esitti koulujen perustamista maaseudulle ja sairaaloiden laajentamista. Lisäksi hän vaati opettajien ja lääkäreiden palkkojen korottamista.

Linnaisten kartanon omistaja Hans Henrik Stjernvall osti koko Sälinkään kylän vuonna 1805 ja perusti Sälinkäälle sivukartanon. Kartanon perustaminen muutti kylän asutussuhteita merkittävästi Stjernvallin lisätessä torpparien määrää. Ilmeisesti hän käytti maailmankarttaa apunaan, kun määräsi eksoottisia torppien nimiä: Mekka, Berlin, Medina, Kairo, Kaanaa, Betlehem. Luutnantti Stjernvall ei hallinnut uutta kartanoaan viittä vuotta kauempaa, vaan hänen sihteerinsä H.J. Sohlberg osti kartanon vuonna 1810.

Vuonna 1807 Stjernvall myi Sälingin kosken Henrik Johan Sohlbergille. Miehet anoivat 1814 yhdessä perustamislupaa Sälinkään lasitehtaan perustamiselle. Anomuksen mukaan ikkunalasista oli pulaa ja sitä oli jouduttu tuomaan Mäntsälään Viipurista ja Tallinnasta saakka.

Ennen vuoden loppua kaksi suomalaissyntyistä lasinpuhaltajaa aloitti työt. Parin vuoden kuluttua suomalaisten tilalle otettiin böömiläisiä lasinpuhaltajia.

Toukokuussa 1816 senaatti vihdoin myönsi perustamisluvan tehtaalle, jonka tuotanto oli jo täydessä käynnissä. Perustajat antoivat tehtaalle nimen Enigheten (yksimielisyys). Aluksi tehdas valmisti ikkunalasia ja pulloja. Sittemmin tehdas keskittyi vain pullojen ja lasipurkkien valmistukseen.

Tehdas valmisti 1850-luvulta aina 1880-luvulle saakka myös talouslasia, karahveja, viilikulhoja sekä juoma-, punssi- ja viinilaseja. Viime vaiheessa tehdas valmisti vain yksinkertaisia pulloja ja lasipurkkeja.

Sälinkään lasitehtaalla oli 1820-luvulla kaksi tulipaloa, joista toinen sai alkunsa myrskyn kaatamasta lasihytistä. Tehdas saattoi kuitenkin jatkaa toimintaansa. Lasitehdas lopetettiin tuotannon kannattamattomuuden takia vuonna 1891.

Entiset tehdasrakennukset purettiin tai siirrettiin muualle 1900-luvun alussa. Lasitehtaan suuri kaksikerroksinen päärakennus purettiin 1915 ja sen hirret käytettiin asuintalojen rakentamiseen. Tehtaan lasihytin paikalla on nykyisin muistomerkki ja lähistön pelloilta löytyy edelleen runsaasti kvartsia.

Lasitehtaan johtamisen lisäksi Stjernvall oli kiinnostunut tekstiiliteollisuudesta; vuonna 1815 Hans Henrik Stjernvall anoi senaatilta lupaa perustaa kartanonsa maille verkatehtaan. Anomuksessa hän pyysi tehtaalleen samanlaisia toimintaedellytyksiä kuin muilla Suomen tehtailla ja lupasi puolestaan tuottaa ostettavaksi kaiken väristä verkaa entistä halvempaan hintaan.

Senaatti myönsi luvan jo 14.5.1815. Sotalaitos oli suuri veran ostaja ja sitä kuljetettiin Pietariin saakka.

Vuonna 1808 Hans Henrik menetti puolisonsa Anna Lovisan. Kolme vuotta myöhemmin 1811 hän avioitui Fredrika Wilhelmina Charpentierin kanssa. Maanläheinen Fredrika ja enkelimäinen Anna Lovisa erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Fredrikasta tuli käytännöllinen ja tarmokas taloudenhoitaja. Aviopuolisoiden yhteinen taival katkesi vuonna 1820 aviomiehen odottamattomaan kuolemaan.

Stjernvallin kuoltua hänen leskensä Fredrika vuokrasi verkatehtaan ruotsalaiselle F.W.Bengdsdorffille. Tehtaan toiminta jatkui aina 1850-luvulle saakka.

Jo kotona oppimansa tarkan ja taitavan taloudenpidon ansiosta Fredrika jatkoi kartanon ja tehtaiden ohjaksissa. Leskenä Fredrikasta kuoriutui tehokas liikenainen. Kun pietarilaiset ostajat olivat laiminlyöneen maksunsa, Fredrika antoi valjastaa hevoset ja lähti perimään verkatehtaan saatavia Pietarista.

Fredrika Stjernvallista kehkeytyikin kartanon sydän, jonka huolenpito ja lämpimät suhteet omaisiaan kohtaan kertovat ihmisestä, jota jälkeläiset rakastivat ja kunnioittivat.

Kirjallisuutta

Tulenheimo-Takki, Anja: Esivanhempamme Hans Henrik ja Fredrika Wihelmina Stjernvall. Agathon Meurmanin sukuseuran retkellä 27.9.2014 pidetty esitys. Agathon Meurmanin sukuseura ry osoitteessa: http://www.meurmansuku.fi/wp-content/uploads/2015/10/Anjan-esitys.pdf.

Löfberg, Aimo. Mäntsälän pitäjän Sälinkään lasitehtaan lasinpuhaltajat 1814–1896, teoksessa Tot noin: ”tää neljäskii vaa vuavattii”. Mäntsäläläisten kirja mäntsäläläisille, ystävän kirja ystävälle. Mäntsälä-seura 1979.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu