RTV tulee Keskuskadulle vanhaan S-marketin tilaan

Palo: Maaliliikkeen uutta kauppapaikkaa remontoidaan S-marketilla. Liikkeen on tarkoitus olla auki jo tämän viikon lopulla.

RTV:n uusi tila on lähes neljä kertaa isompi kuin vanha. Pasi Huuhtanen

Pasi Huuhtanen

RTV muuttaa vanhaan S-Marketin kiinteistöön Mäntsälän Keskuskadulla.

– RTV-Yhtymä on löytänyt Mäntsälässä väistötilat tulipalossa 1. syyskuuta tuhoutuneen myymälän tilalle, RTV:n hallituksen puheenjohtaja Markus Lindblom kertoo.

Yhtymä on toiminut nopeasti tuhoisan tulipalon jälkeen. Mikäli kaikki sujuu hyvin, RTV avaa uusissa tiloissa alle neljä viikkoa tulipalosta.

– Uudet tilat haluttiin löytää kireällä aikataululla ja hyvä yhteistyö HOK-Elannon kanssa tuotti nopean tuloksen, Lindblom kiittelee.

Pitkän tyhjillään olleet liiketilat on muun muassa maalattu. Osaan tiloista on jo aseteltu myyntihyllyköitä ja tuotteita esille. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää.

– Uuden myymälän remontointi on hyvässä vauhdissa Mäntsälän keskustassa osoitteessa Keskuskatu 10. Tavoitteenamme on avata uusi myymälä jo tämä viikon lopulla, Lindblom kertoo.

Vanhan S-Marketin tila on perinteinen kauppapaikka Mäntsälässä. Moni vanhan polven mäntsäläläinen muistaa paikan vanhana Sokoksena. Vielä vanhemmat saattavat puhua Väinölästä.

Paikalla sijaitsi SOK:lainen minitavaratalo kahviloineen, levykauppoineen ja muine palveluineen. Liiketila oli ehkäpä vilkkain kauppakiinteistö oman aikansa Mäntsälässä.

Myös ravintola Hirvensarvi on toiminut tässä kiinteistössä, kertoo Mäntsälä-seuran kotiseutupolku (mantsalaseura.fi). Rauta- ja maatalousosasto eivät kuitenkaan olleet nykyisen rakennuksen paikalla, vaan toisella puolella tietä, nykyisen K-market Säästökulman tienoilla, sama Mäntsälä-seuran lähde kertoo.

S-market muutti nykyiselle paikalleen Keskuskadun alkuun keväällä 2006.

RTV:n myymälän Lahdentien varressa tuhonnut tulipalo vauhditti yhtymän suunnitelmia Mäntsälässä.

– RTV on jo vuosia omistanut Mäntsälän Maisalanportissa tontin, jolle on suunniteltu rakennuttaa toimitilat, Lindblom kertoo.

Kyseessä on niin sanottu auringonkukkapelto eli tontti, josta mäntsäläläiset tähän aikaan vuodesta käyvät keräämässä auringonkukkia kotipihoillensa. Tontti sijaitsee Lahdentien ja Hanko-Porvoo-tien liikennevaloristeyksen kulmassa.

– Mäntsälän kunta on suosiollisesti antanut rakentamisprojektille lisäaikaa, Lindblom kiittelee.

Vanhan S-marketin tilat ovat RTV:lle väistötilat siinäkin mielessä, että uutta alettaneen rakentaa lähiaikoina. Rakennuslupahakemus on jo jätetty kuntaan.

– Muuttunut tilanne antanee kuitenkin lisäsysäyksen rakentamisprojektin käynnistämiselle suunniteltua nopeammassa aikataulussa, Lindblom arvelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu