Huumeliigan epäillään hankkineen Helsingistä asuntoja huumausaineiden säilyttämistä ja levittämistä varten

Huumausaine-eriä on poliisin mukaan säilytetty useissa asunnoissa eri puolilla Helsinkiä. Arkisto / Vera Miettinen
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Helsingin poliisilaitos on paljastanut useiden törkeiden huumausainerikosten kokonaisuuden tiiviissä yhteistyössä Tullin rikostorjunnan ja Oulun poliisilaitoksen kanssa. Poliisin tiedotteen mukaan esitutkinnassa on selvinnyt, että latvialainen mies on järjestänyt Suomeen merkittäviä määriä huumausaineita, joita on levitetty ja myyty ainakin pääkaupunkiseudulla ja Oulussa.

– Tämän huumausaineita levittäneen ryhmän toiminta on ollut suunnitelmallista ja sitä on yritetty huolellisesti piilottaa viranomaisilta. Tästä kertoo muun muassa se, että huumausaine-eriä on säilytetty useissa asunnoissa eri puolilla Helsinkiä. Asunnot on hankittu käyttöön vain huumausaineiden säilyttämistä ja levittämistä varten, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkanen Helsingin poliisilaitokselta.

Lisäksi ryhmän jäsenet ovat poliisin mukaan käyttäneet viestinnässään vahvasti suojattuja älypuhelimia ja sovelluksia, joiden hankkiminen ja käyttö on maksanut tuhansia euroja.

Suomeen on salakuljetettu ja levitykseen päätynyt jopa 50 000 Subutex-tablettia, vähintään 10 000 ekstaasitablettia, yksitoista kiloa amfetamiinia ja noin kaksi kiloa kokaiinia. Toiminta on alkanut viime syksynä ja jatkunut kuluvan vuoden kevääseen. Viranomaiset ryhtyivät tutkimaan asiaa viime vuoden lopulla.

Helsingin poliisilla on ollut tutkinnan aikana vangittuna ja pidätettynä yhteensä kymmenen henkilöä, joita kaikkia epäillään edelleen rikoksista. Keskeiset epäillyt ovat edelleen vangittuna. Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä noin 3,8 kiloa amfetamiinia, 800 g kokaiinia, 8 000 ekstaasitablettia, neljä ja puoli kiloa marihuanaa ja 3 000 Subutex-tablettia. Lisäksi poliisi takavarikoi lähes 150 000 euroa käteistä rahaa ja kaksitoista luvatonta käsiasetta sekä muun muassa konepistoolin.

Ryhmän jäsenet ovat toimittaneet Ouluun kolmella eri kerralla Subutex-tabletteja, amfetamiinia ja kokaiinia. Oulun poliisilaitoksen tutkinnassa vangittiin useita henkilöitä ja poliisi takavarikoi muun muassa useita kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa, sanotaan tiedotteessa.

– Erittäin vaarallisia huumausaineita on levitetty ryhmän toimesta lähes kahteensataantuhanteen käyttöannokseen yltävä määrä. Niiden käyttökertojen välittömänä seurauksena on lukematon määrä oheisrikoksia, yleisen turvallisuuden häiriöitä, väkivaltaa ja onnettomuutta. Huumausaineiden jakelijoita ja levittäjiä taas ei liikuta muu kuin mahdollisimman suuren taloudellisen hyödyn tavoittelu, Nikkanen toteaa.

Kokonaisuus siirtyy tällä viikolla syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle Helsingin toimipaikkaan. Asiassa on määrätty syytteen nostamisen määräajaksi 14. elokuuta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. ”Ois tarttenu tehrä” – kyläkirjan julkistamista juhlittiin Levannolla
  2. Frisbeegolfin superviikko päättyi Sepän Heittoon
  3. Pääkirjoitus: Panikointi on sallittua
  4. Mistä maskeja Mäntsälästä?
  5. Mäntsälän ja Pornaisten välisen tien päällystetyöt jatkuvat syyskuun alkuun
  6. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  7. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  8. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  9. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki
  10. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  11. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  12. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  13. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  14. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  15. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin

Näytä lisää