Rakennusliiton työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen sanoo, että Kaivopuiston perjantaiaamuinen onnettomuus saattaa johtua siitä, että nosturi on jätetty yöksi mahdollisesti väärään asentoon.
– Kun katselin sitä, niin se on hyvin meren rannassa. Siellä on kovat tuuliolosuhteet ja näyttäisi siltä, että nosturin puomi on jätetty kokonaan ulos. Se on aikamoinen pinta-ala, mihin tuuli tarttuu. Olisiko siinä sitten tapahtunut joku virheellisyys. Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään ja vehje nippuun. Onnettomuudelta olisi todennäköisesti näin vältytty, Jääskeläinen sanoo Helsingin Uutisille.
Rakennusliitto on työntekijöitä edustava rakennusalan ammattiliitto.
Kyseisessä Liebherr LTM 1350-6.1 -mallissa hydraulipuomin pituus on 70 metriä. Sen suurin sallittu nostokorkeus on 134 metriä.
Konetta vuokraavan Nostopalvelu J. Helaakoski Oy:n toimitusjohtaja Tomi Sulonen sanoi Helsingin Uutisille, että nosturia ei ole jätetty väärään asentoon.
– Osa puomista oli ulkona. Se ei ole virhe, Sulonen kertoo.
Onnettomuusnosturi on vuodelta 2014. Jääskeläisen mukaan se näyttää erittäin hyväkuntoiselta.
– Koneessa ei oletettavasti mitään vikaa. Maaliltaan se on tuore kone. Se on haluttu näyteikkunapaikalle esittelemään yrityksen parhaimmistoa, Jääskeläinen kommentoi.