Rapautuneita siltoja urakoidaan kuntoon

– Purolan ylikulkusilta on huputettu yli 200 metriä pitkän teltan sisään, kertoo Destian työnjohtaja Jarmo Viksten. Anton Soinne

Anne Kanerva

Siltoja urakoidaan tänä kesänä kuntoon eri puolilla Uuttamaata. Työmaita on myös Mäntsälässä ja muualla Keski-Uudellamaalla.

Pintarakenteita uusitaan Haarajoen risteyssillalla, joka ylittää Lahden moottoritien.

Vuonna 1983 valmistuneen sillan peruskorjauksessa sillan kaiteet ja vesieristeet uusitaan.

Myös Ohkolanjoen 20 metriä pitkän sillan peruskorjaus tehdään tänä vuonna. Vanhan Lahdentien varrella sijaitseva silta on valmistunut 1950-luvulla.

Peruskorjauksessa uusitaan vesieristeet, reunapalkit ja kaiteet.

Järvenpäässä Purolassa on huputettu vuonna 1998 valmistunut silta, jonka vesieristeitä uusitaan parhaillaan.

Edellä mainitut sillat kuuluvat 13 sillan urakkaan, jonka yhteishinta on viisi miljoonaa euroa.

Urakoitsijana toimii Destia.

Lisäksi ely-keskus teettää yksittäisiä siltaremontteja.

Siltatöistä aiheutuu liikennejärjestelyjä. Haarajoella jalankulkijat ohjataan Vähänummentieltä kevyenliikenteen sillalle. Purolassa liikennettä ohjataan liikennevaloilla, jolloin liikkumiseen voi tulla muutaman minuutin viivästys.

Työmaiden kohdalla nopeusrajoitus pudotetaan yleensä 30–50 kilometriin tunnissa.

– Osa autoilijoista noudattaa hyvin rajoitusta. Osa ei välitä siitä lainkaan, kertoo valvontakonsultti Juhani Mäkinen Sweco Oy:stä.

Destian työnjohtaja Jarmo Viksten on nähnyt tapauksen, jossa siltatyömaalla neljänkympin alueella ajettiin 160 kilometriä tunnissa.

Valtio on lisännyt tänä vuonna siltojen korjauksiin määrärahoja. Peruskorjausikään tulevien siltojen määrä kasvaa tulevina vuosina.

Korotetut raskaan liikenteen maksimimassat aiheuttavat myös siltojen vahvistustarpeita.

Tänä vuonna koko maassa korjataan tai uusitaan 47 siltaa.

Uudenmaan alueella on noin 1900 tiesiltaa. Tyypillinen korjattava silta on 1960–70-luvulla rakennettu vilkasliikenteinen silta, joka on tullut peruskorjausikään. Ikääntyminen heikentää varsinkin vesieristeitä.

Siltojen korjaustarvetta lisäävät myös sääolot sekä teiden suolaus.

– Kun päällyste menee rikki, vesi ja suola pääsevät rapauttamaan siltaa ja ruostuttamaan teräsrakenteita, Juhani Mäkinen sanoo.

Kommentoi

Palvelut