Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille

Muurahaismyrkkyjä pitäisi käyttää vain todelliseen tarpeeseen, sillä ne ovat vaarallisia myös pölyttäjille, tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Vaikka vain pieni osa muurahaisista luokitellaan tuholaisiksi, muurahaismyrkkyjä myydään kaikista kuluttajille tarkoitetuista hyönteistorjunta-aineista eniten. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muitakin hyönteisiä, Tukes muistuttaa. Monet myrkyt eivät myöskään häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateella muualle luontoon.

Suomen 60 muurahaislajista haittaa aiheuttaa vain kaksi: sisällä elävä, etelänmatkojen tuliaisena Suomeen ilmaantunut faaraomuurahainen ja rakenteisiin pesiytynyt hevosmuurahainen.

Vaikka pihapiirissä vilistävät muurahaiset voivat ärsyttää, niistä suurin osa on harmittomia ja hyödyllisiäkin.

– Muurahaiset ovat monin tavoin hyödyllisiä. Ne ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta, muokkaavat maaperää, kierrättävät ravinteita, levittävät siemeniä sekä toimivat pölyttäjinä ja hajottajina. Muurahaiset vähentävät myös tuhohyönteisten määrää ja estävät vieraslajeja levittäytymästä, sanoo tiedotteessa ylitarkastaja Elina Rydman Tukesista.

Niiden torjunta myrkyin on siis pääosin turhaa.

Muurahaiset vähentävät myös tuhohyönteisten määrää.

Ylitarkastaja Elina Rydman, Tukes

Ulkokäyttöön tarkoitetut muurahaismyrkyt poistuvat Tukesin mukaan kauppojen hyllyistä lähivuosina. Suurelle osalle ulkokäyttöön tarkoitetuista hyönteismyrkyistä tulee rajoituksia kuluttajakäyttöön vuoteen 2022 mennessä.

– Vain oikeasti haitallisten hyönteisten torjunta on eliöntorjunta-aineiden järkevää käyttöä. Koska vain pieni osa ulkona havaittavista hyönteisistä on ihmiselle haitallisia, tulevaisuudessa kuluttajavalmisteita hyväksytään vain täsmällisillä lajiväittämillä, ei yleisillä torjuntaväittämiä, kuten esimerkiksi ”lentävien ja ryömivien hyönteisten torjuntaan”. Tällaiset yleisvalmisteet voidaan hyväksyä ainoastaan koulutettujen ammattilaisten käyttöön, joilla on riittävä tietotaito arvioida torjuntatarvetta, Elina Rydman sanoo tiedotteessa.

Hyönteismyrkyt tarvitsevat Tukesilta luvan ennen markkinoille pääsyä. Tukes hyväksyy jatkossa ulkokäyttöön valmisteita vain sellaisten hyönteisten torjuntaan, joiden aiheuttamat haitat ihmisille, esineille tai rakennuksille pystytään osoittamaan. Tukesin hyväksymät valmisteet tunnistaa pakkaukseen merkitystä lupanumerosta.

Muurahaismyrkyistä on pitänyt vuodesta 2018 löytyä Vaarallista mehiläisille -merkintä.

Jos Vaarallista mehiläisille -merkinnällä varustetussa valmisteessa on sokeria tai muuta pölyttäjiä houkuttelevaa ainetta, tavallinen kuluttaja saa käyttää sitä ulkona vain syöttilaatikossa.

Jos on olemassa riski, että myrkkyä voi kulkeutua kukkiville kasveille tai mehiläispesiin, valmisteessa pitää olla merkintä ”käyttö kukkivien kasvien ja mehiläispesien lähellä kielletty”.

Mutta mitä sitten tehdä, jos taloon pyrkivät muurahaiset häiritsevät?

Ensinnäkin kannattaa Tukesin mukaan pitää ruoka poissa muurahaisten saatavilta.

Jos mustat mauriaiset löytävät tiensä keväällä sisälle, niiden merkkaamat kulkureitit rakennukseen voi sotkea voimakkailla hajuilla kuten kanelilla, cayennepippurilla tai sitrusöljyllä.

Koska kirvat ovat muurahaisille tärkeitä, niiden määrän rajoittaminen vähentää pihan kiinnostavuutta muurahaisten asuinalueena. Niitäkään ei tarvitse torjua myrkyillä, vaan Tukesin mukaan esimerkiksi nokkosuute toimii.