Omistajailmoitus jäi lainvastaisesti tekemättä yli puolella yrityksistä – PRH: voi vaikeuttaa yritysten toimintaa

Kuvituskuva. Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Yli puolet yrityksistä ei tehnyt omistajailmoitusta kaupparekisteriin heinäkuun alkuun mennessä, vaikka laki velvoitti ne siihen.

Rahanpesulaki velvoitti noin 300 000 yritystä ilmoittamaan edunsaajiensa tiedot kaupparekisteriin viimeistään 1. heinäkuuta 2020. Aikaa maksuttoman ilmoituksen tekemiseen oli tasan vuosi.

Edunsaajat ovat useimmissa tapauksissa yrityksen omistajia.

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) mukaan määräaikaan mennessä kaupparekisteriin tuli noin 123 000 ilmoitusta.

Velvoite koskee kaikkia osakeyhtiöitä ja osuuskuntia sekä osaa avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä, PRH tiedottaa.

Pörssiyhtiöt, toiminimiyrittäjät ja taloyhtiöt eivät tee edunsaajailmoitusta, eivät myöskään yhdistykset ja säätiöt.

Jos yritys ei tee edunsaajailmoitusta viipymättä, sen toiminta voi vaikeutua.

Rahanpesulain mukaan esimerkiksi pankeilla, tilitoimistoilla ja asianajotoimistoilla on velvollisuus tunnistaa asiakkaansa ja tarkistaa edunsaajatiedot. Ne voivat myös ilmoittaa kaupparekisteriä pitävälle PRH:lle, että yrityksen edunsaajatiedoissa on puutteita tai epäjohdonmukaisuuksia.

Edunsaajatiedot on pidettävä ajan tasalla eli yritysten täytyy tehdä uusi ilmoitus, kun tiedot muuttuvat tai kun perustetaan uusi yritys.

Yritysten edunsaajatiedot eivät ole samalla tavalla julkisia kuin muut kaupparekisteritiedot.

PRH antaa edunsaajatietoja tunnistetuille asiakkaille, joilla on tiedoille rahanpesulain mukainen käyttötarkoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää