Kesämäntsäläläinen kirjailija: ei nöyristellä englannin edessä

Kirjailija Hannu Niklander pohtii syntyjä syviä Keravanjärven mökissään. Se on yksi kirjoittajan lempipaikka. Lasse Herrala

Lasse Herrala

– Jos me emme varjele kotimaisia kieliämme suomea, ruotsia ja saamea, niin kuka sitten, kysyy Mäntsälässä, Keravanjärven rannalla mökissään viihtyvä kirjailija Hannu Niklander. Hänen varsinainen asuinpaikkansa on Karkkila.

– Kotimaiset kielet ovat osa suomalaisuutta. Ei pidä nöyristellä englanninkielisen informaation edessä. On toki hyvä kansainvälistyä, mutta kansoja on muitakin kuin vain ne englantia puhuvat. Yhteen ainoaan kieleen käpertyminen on samanlaista rajoittuneisuutta kuin umpisuomalainen muukalaisenpelkokin. Vaikutteita sopii tulla, kunhan ne ovat monipuolisia ja monikielisiä.

Niklander on paitsi kirjailija, myös kriitikko, matkailutoimittaja ja kirjoittajakouluttaja.

Hän jatkaa yhä kirjoittamista, koska ”näistä ammateista ei juuri eläkkeelle jäädä”, sanoo kohta seitsemänkymppinen kotimaista kirjallisuutta, historiaa, kieliä ja valtiotieteitä opiskellut maisteri.

Niklanderin saattaa tavata Keravanjärven maisemista samoilemasta, sillä luonto, puistot ja metsät sekä maantiede kuuluvat lempiharrastuksiin. Yksi erikoinenkin harrastus klassisen musiikin ja kirjallisuuden lisäksi pilkahtaa esiin: rautatiet.

– Junilla olen ennen kaikkea harrastanut matkustamista. Suomessa matkustin kaikki liikennöitävät rataosat, joita ennen oli paljon enemmän. Ulkomailla olen liikkunut junalla, jos reittejä on ollut.

Mäntsälän uusi asema on tullut tutuksi lähinnä Lahden matkoilla.

– Aiemmin kävin Mäntsälässä myös Jokelan, Oitin ja Lappilan asemien kautta. Suosikkihöyryveturini on Tr 1. Dieselvetureista mieluisin oli Hr 11, jonka viimeinen ruostunut yksilö pitäisi saada museokuntoon Hyvinkään varikolta.

– Isänisäni suku on kotoisin Mäntsälästä. Isän puolelta Nikinojan Saaristosta, äidin puolelta Ohkolan Hemmilästä. Vanhempani pitivät Järvelän taloa Ohkolassa Keravanjärven rannalla 1940-luvun jälkipuoliskon. Se oli heille aina rakas paikka. Lähistöllä minulla on yhä kesämökki. Pidän paljon yhteyttä sukulaisiini ja tuttuihini Mäntsälässä.

Mäntsälää Niklander pitää sikäli mielenkiintoisena paikkakuntana, ettei siellä ensi näkemältä ole aivan erityisiä seikkoja. Se siis on tyypillistä Uuttamaata ja Etelä-Suomea laajemminkin.

– Mainio asia on, että Mäntsälässä ollaan jo tarpeeksi kaukana pääkaupungin vaikutuspiiristä, identiteetti on säilynyt eikä ole jääty isompien jalkoihin. Yhteydet Porvooseen ja Lahteen ovat selkeästi tasapainottava tekijä. Julkinen liikenne saisi olla monipuolisempaa etenkin itä–länsi-suunnassa.

– Julkaisin omaelämäkerrallisen neljän romaanin sarjan Aurinko katsoo taakseen (1999), Radan varrella varjo (2003), Kuu jättää jäljen (2006), Taivaalla tutut tähdet (2012). Kaikissa näissä oleskellaan myös Mäntsälässä, kyläillään Ohkolassa, hiihdetään Sykäristä Ohkolaan, pikkupoika tutustuu kotieläimiin, isompana kuuntelee ikäihmisten jaarituksia.

–  Viime syksynä ilmestyi isäni vaiheita käsittelevän romaanisarjan avausosa Nuoriherra. Siinäkin ollaan paljon Mäntsälässä, isänäiti maalailee taulujaan, isänisä säveltää, poika urheilee, kyy puree koiraa.

Niklanderin esikoisteos on vuonna 1974 ilmestynyt runokokoelma Kotiinpäin.

– Nuorempana kirjoitin kuusi runokokoelmaa. Vielä tämän vuosituhannen puolella ilmestyi runokirja Hopeatornien maa. Se kertoo Kanadasta, etenkin sen ranskankielisestä osasta, joka on minua kovasti kiinnostava alue ja jossa olen oleskellut moneen otteeseen. Tuttu on myös Manitoba, jonne mäntsäläläinen isosetäni muutti pysyvästi asumaan.

– Iän karttuessa kiinnostuin yhä enemmän proosasta. Olen julkaissut useita novellikokoelmia sekä viisi romaania. Vuonna 1999 sain esikoisromaanistani ”Aurinko katsoo taakseen” valtion kirjallisuuspalkinnon.

Keskeinen osa Niklanderin tuotantoa ovat matkakirjat, jotka vievät lukijan pitkin Euraasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Kaikkia Pohjoismaita kuvaavasta matkakirjasta Luon katseen luoteeseen hän sai Kainuun kirjallisuuspalkinnon.

– Olen kirjoittanut myös lukuisan määrän kirja-arvosteluja, jonkin verran suomennoksia pohjoismaisista kielistä sekä saksasta ja ranskasta. Myös kirjoittajakurssien pitäminen, luennointi ja kirjastovierailut ovat olleet mieluisia.

– Toimin vuodenvaihteeseen asti aktiivisesti Suomen kirjailijaliiton luottamustehtävissä, johtokunnassa 18 vuotta, joista varapuheenjohtajana 12 vuotta.

Nuoriherra seikkailee Mäntsälässä

Viime syksynä ilmestyi Niklanderin viimeisin teos, Nuoriherra. Se pohjautuu Niklanderin isän jaarituksille, jota kirjailija kuuli aamusta iltaan.

Se sijoittuu vuosiin 1905–28 eri puolille Uuttamaata, mutta myös Turunmaalle ja Keski-Suomeen. Saksassakin käydään ja asutaan Kanadan Manitobassa.

Kesiä vietetään Ohkolassa Keravanjärven rannalla. Pojan äiti harrastaa taidemaalausta ja etenee Suomen Taiteilijaseuran jäseneksi. Isä vaurastuu rautakaupoilla ja ostaa Vihdistä Salmen kartanon.

Poika, Weio, harrastaa etenkin urheilua ja piirtämistä. Keskeinen ihanne on isoisän serkku, olympiavoittaja Elmer Niklander.

Weio matkustaa rautakauppa-asioissa Yhdysvaltoihin ja seikkailtuaan jatkaa monien koettelemusten jälkeen Kanadaan, jossa asuu mäntsäläläissyntyinen setä.

– Hän palaa Suomeen ottaakseen haltuunsa kartanon Vihdin Otalammella, raottaa Niklander kirjan juonta. Mutta se ei aivan helposti käykään, sillä kotona on moni asia muuttunut peruuttamattomasti.

– Kirja päättyy sen verran jännittävään kohtaan, että jatkoa on luvassa. Ensi syksynä ilmestyy romaani Tyhjää toimittamassa. Siinä liikutaan Mäntsälän ohella muualla Uudellamaalla ja pitkin Suomea.

Kommentoi

Palvelut