Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Perheen kanssa Mäntsälään – Mäntsälän Osuuspankin johdossa aloitti Mikko Purmonen

Kun Mikko Purmonen (39) valittiin Mäntsälän Osuuspankin uudeksi toimitusjohtajaksi pankin hallintoneuvostossa 12. maaliskuuta, alkoi Suomessa tapahtua muutaman päivän sisällä isoja muutoksia koronapandemian vuoksi.

Purmonenkaan ei voinut lähteä perheensä kanssa Luumäeltä ajelemaan ja katsomaan isän uutta työpaikkakuntaa, kun poikkeustila rajoitti liikkumista.

– Kesäkuun alku näytti silloin tosi utuiselta, mutta nyt on jo paljon kirkkaampaa, hymyilee Purmonen, joka aloitti työt Mäntsälässä sovitusti viime maanantaina, ensimmäinen kesäkuuta.

Kesäisen heleässä säässä Mäntsäläkin näytti parhaat puolensa.

Väliaikainen kortteeri on hänellä viikot Orimattilassa, mutta perhe – vaimo ja 5- ja 2 -vuotiaat lapset – valmistautuvat muuttamaan syksymmällä Mäntsälään, kun sopiva asunto löytyy.

MÄNTSÄLÄN Osuuspankin fuusiohanke Uudenmaan Osuuspankkiin kaatui viime vuonna. Mäntsälässä haluttiin sittenkin pysyä itsenäisinä. Heikki Kananen oli jo ennen fuusioprosessia ilmoittanut, että jää pois pankista vuoden 2020 aikana.

Kesäkuun alku näytti silloin tosi utuiselta.

Mikko Purmonen

Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi oli pitkä ja tehtävä kiinnosti, sillä hakijoita oli 26.

– Pankki on hyvässä kunnossa ja sijainti on hyvä. Nöyrällä mielen olen uutta oppimassa, paikkakuntaan ja asiakkaisiin tutustumassa, sanoo Purmonen.

Hän uskoo, että pankilla on palvelukykyä ja notkeutta vastata ajan haasteisiin. Painetta tulee koko ajan ulkopuolelta – hallinnointi ja pankkisääntely vievät enenevässä määrin voimavaroja. Tähän Purmonen on varautunut.

– Vaikka olemme itsenäinen pankki, on takana hyvä, vahva ryhmä ja verkosto, hän pohtii.

VUODEN ensimmäinen kvartaali lähti Mäntsälän Osuuspankissa hyvin liikkeelle ja sitä kesti maaliskuun puoliväliin.

Koronapandemian loppulaskua taloudelle on vaikea arvioida.

– Pankki pyrkii olemaan siltana myöntämällä tarpeen mukaan maksuhelpotuksia ja joustoja. Jos korona ei syksyllä palaa, on mahdollista, että selvitään pienemmillä naarmuilla, sekä Purmonen että Kananen pohdiskelevat.

Heikki Kananen on tehnyt työuransa OP-ryhmässä. Toimitusjohtajuutta on ollut kaikkiaan 31 vuotta, joista 22 viimeisintä vuotta Mäntsälässä. Tänä aikana hän on nähnyt Mäntsälän kovimman kasvun, mutta myös todella haasteelliset ajat.

– 1990-luvun lama opetti todella paljon. Myös finanssikriisi 2008 oli iso asia, mutta viime vuodet ovat olleet pääasiassa vakaata aikaa, kuvailee Kananen.

Pankkialan murrosta kuvaa hyvin se, että henkilökunnan määrä on vähentynyt parissakymmenessä vuodessa reilusti. Tällä hetkellä Mäntsälän Osuuspankissa on 16 työntekijää ja OP-kiinteistökeskuksessa lisäksi 8.

KUOPION seudulta kotoisin oleva Kananen jää Mäntsälään, kun puolisokin jatkaa vielä työelämässä. Virallinen eläke alkaa syyskuussa, mutta käytännössä työ pankissa on päättynyt, kun vuosiloma alkoi.

Mikko Purmonen puolestaan suunnittelee perheelleen Mäntsälää yhdeksi kesäkohteeksi. Lapset ovat jo sitä odottaneet, kun se viimein on mahdollista. Purmonen on myös innokas penkkiurheilija, jonka lempilaji on jalkapallo. Purmosen vapaa-aika kuluu päivittäisiä juoksulenkkejä tehden sekä perheen parissa. Nuorempana hän kilpaili keskipitkillä juoksumatkoilla.