Kotona koronan aikaan – näin mäntsäläläiset ikäihmiset pärjäsivät poikkeusoloissa

Ritva Friman kotioloissa.

Alpo Manninen

Kiinan suunnalta alkoi tulla viestejä uuden viruksen leviämisestä. Vähitellen tartunnoista viestittiin eri puolilla maapalloa.

Ja tulihan se lopulta myös Suomeenkin. Tartunnoista ja kuolemista alettiin ilmoittaa päivittäin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esityksistä ja hallituksen toimeenpanemana Suomessa päädyttiin massiivisiin rajoitustoimiin.

Uudenmaan alue eristettiin, liikenne rajoitettiin poliisien toimesta rajoilla ja vain tarpeellinen, lähinnä tavarankuljetusliikenne, sallittiin.

Erityiseen suojeluun jouduimme me yli seitsemänkymppiset kansalaiset. Meille suositeltiin karanteenin omaisia olosuhteita.

79-vuotias Martti Laukkanen asuu tällä hetkellä yksin kerrostalohuoneistossa, kun hänen muistisairas vaimonsa asuu hoitokodissa. Laukkasten tytär asuu Espoossa ja hän oli tarjonnut isälleen apua ainakin kaupassakäynteihin.

– Menin aina lauantaisin kauppaan heti, kun ovet aukesi, silloinhan siellä ei ollut kuin meitä yli seitsemänkymppisiä. Ostin kerralla viikon ruoat, siinä oli osin valmista ruokaa ja osan tein aineksista itse.

– Suurin hankaluus oli se, kun olisi pitänyt käydä hoitotalossa vaimon luona totutusti lähes päivittäin. Nyt ykskaks se mahdollisuus katkesi kokonaan, ainoastaan puhelimen välityksellä olemme voineet pitää yhteyttä. Minustakin se tuntui hirveän pahalta, mutta kyllä vaimokin on pitkästynyt ja kiukkuinen.

– Tämä tässä koronassa on pahinta, kun yhteys vaimoon katkesi. Vasta pääsiäisenä pääsin tyttären kanssa tapaamaan vaimoa hoitopaikkaan. Ikkunan läpi saimme keskustella ja se kyllä piristi. Nyt olemme käyneet joka sunnuntai vaimoa katsomassa samalla tavalla ja niin on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin tilanne jatkuu.

Koronarajoitusten tullessa Laukkasesta tuntui, että pitäisi jäädä sisälle, mutta liikkumaan tottuneena ja hyväkuntoisen miehenä hän kuitenkin päätti lähteä liikkeelle ja kävelylenkeille.

Nyt kenttien auettua hän käy kavereiden kanssa pari kertaa viikossa golfaamassa. Jatkossa hän odottaa, että pääsisi uimaan, kuntosalille ja kirjastoon.

– Kun nuo tulee kohdalleen, niin rupeaa pärjäämään. Jos vielä pääsisi syömään ja kahville, niin saisi vaihtelua omille kokkauksille.

80-vuotias Ritva Friman asuu yksinään rivitaloasunnossaan.

– Täytin helmikuun lopulla 80 ja vain pienet juhlat järjestin. Tietysti on ikävää, kun kaikki senioritoiminta loppui. Olen aina osallistunut toimintaan aktiivisesti ja nyt sitten kalenteri tyhjeni. Alussa ystävät soittelivat ja kyselivät, mutta nyttemmin soitot ovat harventuneet. Meillä on WhatsApp-ryhmä ja Teamsia on jo harjoiteltu. Minä olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen aina käyttänyt puhelinta ja tietokonetta, niin pystyn niillä pitämään yhteyksiä.

Friman käyttää liikkumiseen rollaattoria ja sillä hän tekee pieniä lenkkejä lähialueella, mutta kaupassa hän ei ole käynyt.

– Pitkäaikainen ystäväni hoitaa kauppa-asiat.

Friman ajatteli, että on hyvä, kun tulee lisää aikaa, voi tehdä rästiin jääneitä hommia, kaappien siivousta ja monta kirjaakin on odottanut lukijaansa.

– Niin vaan aika on mennyt, että en ole ihmeemmin tehnyt. Telkkaria kyllä katson paljon. Tykkään kulttuurista ja urheilusta. Minulla on Eurosport ja Elisa Viihde, niistä tykkään paljon. Urheilusta tykkään melkein kaikesta, mutta moottoriurheilusta en pidä. Katson polkupyöräkisoja, kun niissä näkyy hienoja maisemia, ja snooker on koukuttava. Kulttuurissa olen kaikkiruokainen.

– Koronasta huolimatta elämä jatkuu, senioriystävät ovat tärkeitä. Ihmettelen, että kaikki ovat niin auttavaisia.

70-vuotias Hannu Heikkilä asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa. Heikkilä on monessa mukana, on kunnallispoliitikkona ja on hyvin aktiivinen yhdistysmies.

– Suuri elämänmuutos oli se, että kaikki yhdistyksien järjestämä toiminta peruutettiin kevään ja kesän ajalta. Se jätti suuren aukon ja puutteen sosiaaliseen elämään ja kulttuurinälkään.

Parin ensimmäisen viikon aikana kauppaostokset hoiti Heikkilöiden poika perheineen. Heikkilät hoitivat kuntoaan kävelyretkillä Mäntsälän luontokohteisiin ja pian myös ostokset hoidettiin omin voimin toki varoetäisyydet huomioiden.

Halkoholismi iski jo toisena karanteenipäivänä. Polttopuita ja metsän hoitoa kertyi parin viikon verran, mutta sitten Uudenmaan raja meni kiinni ja metsään ei ollut menemistä, kun tila on rajan takana.

– Golfkentän avautuminen pääsiäisen aikaan paransi elämänlaatua. Siellä olimme aviopuolison kanssa usein ja siellä tapasimme muita senioreita. Digimaailma avautui uudessa valossa. Olen oppinut olemaan etäkokouksissa puheenjohtajana ja jäsenenä ja käyttämään niissä uusia tekniikoita. Monissa WhatsApp -ryhmissäni on ollut enemmän liikennettä kuin ennen.

– Virkeä 96-vuotias äitini asuu yksin Pälkäneellä omakotitalossa ja kaipaa seuraa. Kyllä meistä lähiomaisista joku käy joka päivä siellä, koska hän ei tule siellä yksin toimeen. Pelkkä puhelinkeskustelu ei täytä läheisyyden tarvetta. Hän on sanonutkin, että hänelle elämän laatu on tärkeämpi kuin sen määrä.

Kunnanvaltuutettuna ja kasvatus- ja sivistyslautakunnan puheenjohtajana Heikkilä on huolissaan Mäntsälän kunnan taloustilanteen kehittymisestä. Heikkilä on jo alkanut miettiä, millaista on palata entiseen kiireiseen eläkeläisen elämään.

Tämän jutun kirjoittaja, pian 72-vuotias, asuu vaimon kanssa kaksistaan omakotitalossa. Vaimo ei ole vielä tuota seitsemääkymmentä täyttänyt, joten kauppa-asiat olen mielelläni luovuttanut hänen hoidettavaksi turvaetäisyydet ja muu turvallisuus huomioiden.

Koronarajoitusten tultua voimaan aloin etsiä perusteita, miksi juuri seitsemänkymmentä täyttäneet joutuivat tehosuojeluun.

En heti uskonut kerrottuja faktoja taudista ja sen vaarallisuudesta. Löysin äskettäin amerikkalaisen tutkimuksen siellä koronaan kuolleista.

Tutkimuksessa oli kuolleita 15 230, joista ikäryhmään 0–17 vuotta kuului vain 0,9 %, ikäryhmään 18–44 vuotta kuuluvia oli 3,9 %, ikäryhmään 45–64 vuotta kuuluvia oli 22,4 %, ikäryhmään 65–74 vuotta kuuluvia oli 24,9 % ja 75 vuotta vanhempia 48,7 %.

Kaikista kuolleista vain 0,9 prosentilla ei ollut mitään merkittäviä muita sairauksia. Iän mukaan merkittäviä lisäsairauksia tulee enemmän kuin nuoremmilla, mutta kyllä tuosta tilastosta voi vetää johtopäätökset, että jo 45-vuotiailla alkaa kuoleman riski nousta ja vasta yli 75 vuoden iässä riski kasvaa noin kaksikertaiseksi.

Melko kovakuntoisena yli seitsemänkymppisenä koen, että asetettu suojeluraja on nippa nappa ikärasismin puolella.

Kuitenkin olen noudattanut rajoituksia viimeisen päälle, välttäen kontakteja ja ahkerasti käsiä pesten tai desinfioiden.

Lenkillä olen käynyt aivan entiseen malliin rajoitusten aikana. Yksilöurheilijana olen tottunut lähtemään harjoituksiin yksin, siis ei mitään muutosta normaaliin toimintaan.

Sauvarinteessä tai Hirvihaaran hiihtopohjalla kävin tekemässä neljästä kuuteen kertaan viikossa kolmesta vartista aina puoleentoista tuntiin kestäviä harjoituksia.

Golfkentän auettua olen käynyt pelaamassa neljä-viisi kierrosta viikossa. Siellä olen saanut myös tavata pelikavereita mahdollisimman turvallisessa ympäristössä.

Vaikka alussa suhtauduin hieman nuivasti rajoituksiin, niin nyt olen huomannut, että minulle ja minun elämälle ne olivat melkeinpä siunausta.

Olen voinut ihan luvan kanssa olla kotona (kun en ole lenkillä tai pelaamassa), kukaan ei ole ollut ahdistelemassa mihinkään yleisötapahtumiin tai menoihin.

Sain viimein tehtyä vuosi sitten toipilaana kirjoittamani kuudennen romaanini Vihreäpukuiset julkaisukuntoon.

Lasten perheiden kanssa kommunikointi on hoidettu puhelimilla WhatsApp-viesteinä tai jopa videopuheluina. Äitienpäivänä keräännyimme kolmen ruokakunnan yhteiseen Teams-palaveriin. Hienoa, että tekniikka antaa mahdollisuudet jollakin tapaa pitää yhteyksiä.

Pikaisesti on pari kertaa tavattu osaa perhettä terassilla ja niin ilmeisesti jatkuu vielä jonkin aikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu