Kansalaisavustukset uuteen harkintaan

Kunnan kansalaisavustukset järjestöille ja yhteisöille pannaan uuteen harkintaan.

Uudelleen mietittävänä on esimerkiksi se, millainen summa jaetaan ja uusitaanko haku.

Suunnitelman mukaan rahaa käytettäisiin tänä vuonna 15 000 euroa. Kunta on tehnyt aiemmin päätöksen 4000 euron jakamisesta.

Rahaa on jaettu muun muassa veteraani- ja eläkeläisyhdistyksille sekä potilasjärjestöille.

Liikunta- nuoriso- ja kulttuurijärjestöt eivät kuulu tähän rahanjakoon, vaan ne saavat tukensa muualta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lukijalta: Kiertokapula vastaa kysymyksiin jätehuollon perusmaksusta
  2. Keudalle liki 2,5 miljoonaa lisärahoitusta – esimerkiksi opinto-ohjausta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa
  3. Pääkirjoitus: Kesäapulaisten valtakunta
  4. Vastuuta ja velvollisuuksia – nuorten työinto ei ole laantunut, vaikka paikkoja oli tänä kesänä vähemmän jaossa
  5. Jukka Lyytisen kolumni: Kylmälaukut kunniaan
  6. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  11. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  12. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  13. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  14. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  15. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata

Näytä lisää