"Pyrimme siihen, että ihmiset eivät sairastuisi" – Sanna Marinin mukaan toiseen korona-aaltoon on varauduttava

Sanna Marin puhui hetki sitten päättyneessä tiedotustilaisuudessa. Minna Harmaala

Minna Harmaala

Hallituksen tavoite on tukahduttaa koronavirus Suomessa, painotti pääministeri Sanna Marin (sd.) parhaillaan meneillään olevassa tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa tavoite on ollut koko ajan sama.

– Pyrimme siihen, että ihmiset eivät sairastuisi. Sen takia näitä rajoitustoimia on otettu käyttöön.

Marin huomautti, että tällä hetkellä ei tiedetä monia asioita, kuten syntyykö tautiin immuniteettia.

– Hallitus ei tavoittele laumaimmuniteettia sairastumisen kautta. Toivomme, että rokote kehitettäisiin pian ja sitä kautta kehittyisi immuniteetti.

Marin joutui perustelemaan moneen otteeseen hallituksen päätöstä, että rajoitusten purkua tai tiukentamista ei ole sidottu tiettyyn tartuttavuuslukuun eli R-lukuun. Hänen mukaansa tilannetta seurataan uuseilla mittareilla ja toimenpiteitä pitäisi pystyä tekemään ennakoiden. Merkitystä on myös vauhdilla, jolla muutoksia tapahtuu. Esimerkiksi sairaalahoitoon joutuvien potilaiden äkillinen lisääntyminen olisi peruste kiristää rajoitteita.

– Siksi emme halua asettaa yhtä optimaalilukua. R-luku on yksi mittari muiden joukossa. Jos se on alle 1, epidemia hyytyy, jos yli 1, epidemia voi lähteä kiihtymään, Marin linjasi.

Hän huomautti, että vielä ei tiedetä sitäkään, onko viruksella kausivaihteluita.

– On mahdollista, että kesäksi epidemia hiipuu ja uusi tautiaalto tulee syksyllä. Meidän on varauduttava myös siihen.

Marinin mukaan työtä koronavirusta vastaan on tehtävä, kunnes pandemia on maailmanlaajuisesti hallinnassa.

– Vain Suomen toimenpiteillä emme pysty siihen, että virusta ei enää esiintyisi.

Katso koko tiedotustilaisuus tallenteena täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lukijalta: Kiertokapula vastaa kysymyksiin jätehuollon perusmaksusta
  2. Keudalle liki 2,5 miljoonaa lisärahoitusta – esimerkiksi opinto-ohjausta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa
  3. Pääkirjoitus: Kesäapulaisten valtakunta
  4. Vastuuta ja velvollisuuksia – nuorten työinto ei ole laantunut, vaikka paikkoja oli tänä kesänä vähemmän jaossa
  5. Jukka Lyytisen kolumni: Kylmälaukut kunniaan
  6. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  11. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  12. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  13. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  14. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  15. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata

Näytä lisää