Keravan energia on ilmoittanut alentavansa sähkön siirtohintoja 5–10 prosenttia koronapandemian vuoksi. Mäntsälässä toimiva Nivos Energia ei ole ainakaan vielä päätymässä samaan:
– Olemme harkinneet ja päätyneet siihen, että emme toimi niin ainakaan toistaiseksi. Me mieluummin pidämme pyörät pyörimässä, jatkamme investointeja ja pidämme näin pienet kumppanimme leivänsyrjässä kiinni, sanoo konsernijohtaja Esa Muukka.
Hän lisää, että laskulle annetaan maksuaikaa asiakkaan sitä pyytäessä.
– Toisin kuin Keravan Energialla meillä on kumulatiivisesti miljoonia euroja sähkön siirto niin sanotusti alituotolla edelliseltä valvontajaksolta. Summa on pelkästään vuodelta 2018 yli 2 miljoonaa euroa. Ylituotolla olevien verkkoyhtiöiden on pakkokin palauttaa ylituottonsa, pohtii Muukka.