Poliisi epäilee: 16-vuotias helsinkiläispoika huijasi naapuriltaan 28 000 euroa – Väitti jengirikollisten kiristävän

Kuvituskuva Tiina Mutila

Minna Harmaala

Poliisi epäilee 16-vuotiasta helsinkiläispoikaa röyhkeästä huijauksesta. Pojan epäillään kiristäneen naapuriltaan, nelikymppiseltä mieheltä, tämän vuoden helmi-maaliskuun aikana yli 28 000 euroa.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että tapahtumat lähtivät liikkeelle keväällä 2019, jolloin nelikymppinen mies löysi taloyhtiön pihavarastosta aseen näköisen esineen. Mies toimitti sen poliisille, mutta kyseessä ei ollut toimiva ase.

Alkuvuodesta 2020 mies tapasi nakkikioskilla joukon poikia, joista yksi oli hänen naapurinsa. Humalatilansa vuoksi mies ei muista, mistä tarkalleen ottaen on puhuttu.

Pian nakkikioskikeskustelun jälkeen mies kuuli, kuinka naapurin parvekkeella keskusteltiin miehen aiemmin poliisille toimittamasta "aseesta" ja siitä, että jos tieto poliisille viemisestä pitää paikkansa, mieheltä lähtisi henki.

Kun mies kävi naapurissa kyselemässä asiasta, oven avasi 16-vuotias, joka ensin vaikutti hämmästyneeltä, mutta lupasi "kysellä tyypeiltä" nakkikioskikeskustelusta.

Sittemmin poika lähetti miehelle tekstiviestin, jossa kertoi, että jos ”jengirikolliset” saisivat sekä pojalta että mieheltä 200 euroa, asia olisi sovittu. Mies lupautui maksamaan sekä oman että pojan osuuden eli yhteensä 400 euroa.

Pojan ja miehen välinen viestittely jatkui yli kuukauden ajan ja poika väitti, että heiltä vaaditaan aina vain lisää rahaa.

Mies toimitti pojalle useissa erissä yli 28 000 euroa. Rahat hän jätti erilaisiin piilopaikkoihin, esimerkiksi taloyhtiön rappukäytävään, parkkihallin rappujen alle tai puukasojen rakoihin.

Mies ajatteli pitkään, että myös poikaa uhkailtiin ja kiristettiin. Kaikki yhteydenpito ”kiristäjien” kanssa tapahtui kuitenkin aina pojan kautta, eikä miestä koskaan uhattu suoraan.

Lopulta mies koki tilanteen niin uhkaavaksi, että muutti hotelliin ja ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi otti kiinni ja pidätti 16-vuotiaan pojan.

Poika kertoi kuulusteluissa ensin erilaisia tarinoita.

Pojan mukaan hänelle oli tullut useamman kerran postiluukusta lappu, jossa vaadittiin aina lisää rahaa. Lisäksi hänet olisi otettu auton kyytiin ja autossa olisi ollut miehiä kommandopipot päässä. Hän väitti maksaneensa oman osuutensa nettipelivoitoilla.

Poliisi ei niellyt pojan tarinaa ja löysikin pojan puhelimesta videon, jossa tämä heittelee iloiten sohvalla istuen seteleitä ilmaan.

Lopulta poika myönsi, että oli keksinyt koko uhkailutarinan ja käyttänyt naapurilta saamansa rahat itse.

Rahat poika oli poliisitutkintaan mennessä jo käyttänyt lukuun ottamatta kotietsinnässä löytynyttä viittä euroa.

Poika käytti mieheltä saamansa rahat muun muassa vaatteisiin, taksilla ajeluun ja nettipelaamiseen. Helmi-maaliskuun aikana poika talletti nettipelitililleen noin 20 000 euroa. Tililtä oli nostettu noin 10 000 euroa.

Kotietsinnän yhteydessä poliisi takavarikoi viiden euron lisäksi vaatteita, kenkiä, vöitä, laukun, peliohjaimen ja muutaman gramman marihuanaa.

Tapausta tutkii Helsingin poliisin nuorisoryhmä. Rikosnimike on törkeä kiristys.

Esitutkinta on loppusuoralla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Taidetta Lahankosken myllyllä Pornaisissa
  2. Maailmanperintökohde joka mahtuu jalkojen väliiin - Struven ketjulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla
  3. Lukijalta: Mitä konsultit todella tietävät?
  4. Lukijalta: Kiertokapula vastaa kysymyksiin jätehuollon perusmaksusta
  5. Keudalle liki 2,5 miljoonaa lisärahoitusta – esimerkiksi opinto-ohjausta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  10. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  11. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  12. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  13. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. Pääkirjoitus: Kesäapulaisten valtakunta

Näytä lisää