Nordean konttorissa muutoksia

Pankki Tuija Järvinen konttorinjohtajaksi, Ismo Mäntynen siirtyi Nordean Online -yksikön vetäjäksi.

Nordean Ismo Mäntynen luovutti konttorin avaimet Tuija Järviselle.Tapausta todisti myös Nordean aluevarajohtajana 1.4. aloittanut Kari Lind. Tanja Niemi-Laurila

Tanja-Elina Niemi

– Asiakaskäyttäytyminen muuttuu enemmän kuin aiemmin, toteaa pankkialan muutoksista Nordean Mäntsälän konttorijohtajana aloittanut Tuija Järvinen, jolla on jo pitkä, 30 vuotta kestänyt ura pankissa ja siten nähtynä monet pankkimaailmaa ravistelleet fuusiot.

Se mikä on muuttunut on, että pankkipalveluja haetaan enenevässä määrin verkossa ja käteisen rahan käyttö on hiipumassa.

Mutta myös paikallista konttoria tarvitaan edelleen. Paikalliset päätökset tehdään yhä Mäntsälässä, vaikka Nordea onkin iso kansainvälinen pankki.

Paikallisessa Nordeassa on yhdeksän työntekijää. Nykypäivänä pankkihenkilöt kouluttautuvat jatkuvasti ja erikoistuvat jollekin sektorille. Mäntsälän konttoristakin löytyy asiantuntemusta niin säästämisen, sijoittamisen kuin vakuuttamisenkin alalta.

Mäntsälään Järvinen siirtyi Riihimäeltä, pesti alkoi maaliskuun alussa. Uusi konttorinjohtaja asuu Hausjärven Hikiällä, mutta Mäntsäläkin on tuttu.

– Pojat pelaavat jääkiekkoa, joten jäähalli on tuttu paikka täällä, hän naurahtaa.

Mäntsälän Nordeaa yhdeksisen vuotta luotsannut Ismo Mäntynen siirtyi Helsinkiin Nordean uuden, Kehyskuntien alueen Online -yksikön vetäjäksi. Asuinpaikka ei kuitenkaan vaihdu vaan Mäntynen asuu edelleen Mäntsälässä Kaukalammella.

– Online-palvelujen käyttö kasvaa todella kovaa vauhtia, luonnehtii Mäntynen ja kertoo rekrytoivansa yksikköönsä töihin kymmenen henkeä.

Online -yksikössä tavataan asiakkaita videon välityksellä verkossa puhelimen, tabletin tai tietokoneen avulla.

Nordean konttoreilla Uudellamaalla meni viime vuonna hyvin, vaikka markkinatilanne oli haastava, kertoo aluevarajohtajana huhtikuun alussa aloittanut Kari Lind, joka asuu Nurmijärvellä. Työnsä puolesta hän siis piipahtaa aina silloin tällöin Mäntsälässä.

Lindin mukaan kehyskunnissa Nordean avainasiakkaiden määrä kasvoi viime vuonna noin 4500 asiakkaalla.

– Asuntolainakanta pysyi pienessä kasvussa huolimatta asuntomarkkinoiden hiljaiselosta ja matalalle painunut korkotaso innosti hakemaan parempia tuottoja säästämisen ratkaisuista. Niiden määrä kasvoi viidenneksellä, sanoo Lind, jonka mukaan Mäntsälän konttori kehittyi hienosti koko muun alueen mukana.

Tuija Järvinen

Työura alkoi 30 vuotta sitten Riihimäellä. Työskennellyt myös Järvenpäässä.

Mäntsälän Nordean konttorinjohtajana 1.3. alkaen.

Asuu Hikiällä. Perheessä mies ja kolme lasta.

Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu mökkeily Kuhmoisissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu