Lisää koronaa Mäntsälässä

Mäntsälässä on nyt viisi todettua koronatartuntaa.

Puolitoista viikkoa sitten kunnassa ei ollut yhtään todettua tapausta, ja Mäntsälä oli melkoinen poikkeus Uudenmaan kuntien joukossa.

Ensimmäinen koronatartunta todettiin toissa sunnuntaina 12. huhtikuuta.

Mäntsälä ja Pornainen ovat Keusoten kuuden kunnan joukossa poikkeuksia edelleen. Molemmissa on viisi todettua tartuntaa.

Keusoten kunnat ovat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.

Pornaisissa todettujen koronatapausten määrä on suurin piirtein samaa luokkaa kuin Keusoten alueella keskimäärin, sillä kunnassa on noin 5000 asukasta.

Mäntsälän 20 000 asukkaan joukossa viisi todettua tapausta on vähän. Se on alle koko maan keskiarvon, vaikka Mäntsälä on Uudenmaan, Suomen pahimman epidemia-alueen, kunta.

Kaikkiaan Keusoten kuuden kunnan alueella oli tiistaina 171 todettua tapausta. Niistä 69 oli Järvenpäässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut