Rannikolle jopa 30 senttiä lunta – myräkkä rantautuu illalla

Ajokeli muuttuu tänään vaaralliseksi. Kuvituskuva. Päivi Tuovinen / arkisto

toimitus

Ilmatieteen laitoksen 31. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan Lounais-Suomeen saapuu lännestä keskiviikkoiltana runsaan lumisateen alue, joka leviää torstain aikana maan etelä- ja keskiosaan.

Lunta pyryttää 1. helmikuuta varsinkin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Perjantaiaamuun mennessä pakkaslunta kertyy voimakkaan tuulen kera etelä- ja lounaisrannikon maakuntiin paikoin 20–30 senttimetriä. Muualla maan etelä- ja keskiosassa lunta kertyy 5–15 senttimetriä.

Ajokeli muuttuu torstaina erittäin huonoksi etenkin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Kymenlaaksossa, sillä tuuli pöllyttää lunta, jolloin näkyvyys heikkenee voimakkaasti.

–Tuuli myös kinostaa lunta merkittävästi, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko

Muualla maan etelä- ja keskiosassa ajokeli muuttuu huonoksi. Tuuli on voimakkaimmillaan Varsinais-Suomen pohjoisosassa sekä Satakunnassa, missä noin 20 m/s puuskat voivat aiheuttaa paikoin vahinkoja. Lumisateen, tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus voi aiheuttaa myös raide- ja lentoliikenteelle ongelmia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu