Paukkupakkaset vaihtumassa plussakeliin – "Loppuviikolla voi sataa lunta rankemmastikin"

Kuvituskuva. Tanja Kuisma

Tero Vähämäki

Kirpeät talvipakkaset ovat hellittämässä ainakin toistaiseksi.

Viime yönä Malmin lentoasemalla lämpötilaksi mitattiin vielä -21 °C, mutta yölämpötilat nousevat Suomen ylle saapuvan pilvipeitteen myötä. Ensi yöksi ennustetaan enää kymmentä pakkasastetta.

– Pakkasilla jatketaan kyllä, mutta lämpötila nousee selkeästi, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko kertoo.

– Torstaina ja perjantaina pakkasta saattaa olla enää muutama aste.

Kokon mukaan lämpeneminen saattaa kuitenkin olla väliaikaista. Paukkupakkasia saattaa riittää vielä maaliskuullekin.

– Tämä pakkasrintama näyttäisi olevan tässä, mutta maaliskuu on vasta niin alussa, että viileät ilmat ovat mahdollisia, Kokko ennustaa.

Alkuviikon sää näyttää Kokon mukaan enimmäkseen poutaiselta. Loppuviikosta Suomen ylle saapuu kuitenkin lumisateiden rintama.

– Lunta voi tulla vähän jo alkuviikosta, mutta etenkin loppuviikosta sateet ovat yhtenäisempiä, Kokko kertoo.

Loppuviikon lumisateet voivat tulla Kokon mukaan rankempinakin.

– Vielä on vaikea ennustaa kuinka paljon lunta tulee, mutta rankempikin pyry on mahdollinen.

Viikonloppuna lämpötila voi Forecan sääennusteen mukaan olla plussan puolella Helsingissä.Ilmatieteen laitoksen ennusteessa plusasteita ennustetaan vasta ensi viikolle.