Pankinjohtaja TE:lle: Monet suomalaiset eivät enää osaa ostaa asuntoja – "Eivät ole oikein ymmärtäneet perusjuttuja"

Erityisesti uusien asuntojen ostajat ovat kolmen hinnan markkinoinnista hämmentyneitä. Johanna Erjonsalo / arkisto

toimitus

Asunnonostajilla on vaikeuksia ymmärtää ostamisen ja asumisen kustannuksia, kertoo Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Esa JänttiTalouselämälle

Erityisesti myyntihinnan ja velattoman hinnan erottamisessa ostajat takeltelevat. Myyntihinnoissa ja velattomissa hinnoissa voi olla jopa kymmenien tai satojen tuhansien eurojen ero. Uusien asuntojen hinnoissa kerrotaan usein myös tontin hinta, mikä sekoittaa ostajia entisestään.

Asumisen kustannusten arvioimista häiritsevät myös pitkään jatkunut matalien korkojen kausi ja vanhojen asuntojen korjausvelka.

– Aika usein eteen tulee niitä, jotka eivät ole oikein ymmärtäneet perusjuttuja, esimerkiksi ison lainan hoitokustannusten merkittävää nousua korkojen noustessa. Myyntihinnan ja velattoman hinnan ero on hämärtynyt, samoin se, että tontin hinta saattaa suurentaa rahoitusvastiketta, Jäntti sanoo Talouselämälle.

Pankit törmäävät ostajien ymmärtämättömyyteen usein lainaneuvotteluissa, joissa asumisen kokonaiskustannukset tulevat yllätyksenä kokemattomalle ostajalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu