Uudenmaan Työterveys otti käyttöön videoyhteydet

Lakisääteiset työterveyspalvelut kuuluvat lomautetullekin. Agata Anttonen

Lasse Herrala

– Olemme päässeet aloittamaan videovastaanotot pandemian paineessa, kertoo hallintoylilääkäri Valtteri Kiuru Uudenmaan Työterveydestä.

Vastaanotot onnistuvat niin hoitajalle, lääkärille, psykologille, kuin fysioterapeutillekin videotekniikan avulla.

Uudenmaan Työterveydellä on Mäntsälän alueella merkittävä määrä pieniä ja keskisuuria yrityksiä hoidossaan. Myös Mäntsälän kunta on yrityksen asiakas.

Videovastaanottopalvelu otettiin käyttöön nopealla aikataululla. Muutaman viikon kokemuksella näyttää Kiurun mukaan siltä, että toimintamalli säilyy poikkeustilanteen jälkeenkin.

Säästö vaikkapa työntekijän työajassa on merkittävä eikä karanteenikaan estä vastaanottoa.

Kiurun mukaan terveyskeskukset ja päivystykset suuntaavat resurssinsa tällä hetkellä hyvin vahvasti pandemian torjuntatoimiin. Monessa yrityksessä on taloudellisesti erittäin tiukkaa.

– Tämä saattaa aiheuttaa sen, että työtehtävissä sinnitellään heikentyneestä työkyvystä huolimatta viimeiseen hetkeen hakematta apua. Julkisomisteisena työterveyspalveluiden tarjoajana meidän roolimme todennäköisesti korostuu nyt, kun työterveyspalveluihin käytettävissä olevat resurssit yrityksissä vähenevät.

Etätöihin siirtyminen ja sosiaalisten kontaktien välttäminen aiheuttaa Valtteri Kiurun mukaan niin psyykkistä, kuin fyysistäkin kuormitusta.

- Työkaverit ja heidän tukensa ovat etäällä ja perhedynamiikkaan on tullut isoja muutoksia. Jo työpöydän äärestä keittiöön tai sohvalle siirtyminen muuttaa ergonomiaa aika paljon.

- Nämä asiat olisi hyvä huomata ajoissa, jos kuorma alkaa kasaantua. Apua on paljon helpompi järjestää, ennen kuin tilanne menee pahaksi. Sama pätee niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin puolella.

Kommentoi

Palvelut