Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finnair aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön lomauttamisesta, myös lentoja perutaan

Lentoyhtiö Finnair sopeuttaa liikennettään ja henkilöstöään koronaviruksen aiheuttamiin vaikutuksiin.

Finnair muun muassa peruuttaa lentonsa Manner-Kiinaan huhtikuun loppuun asti. Hongkongiin lennetään yksi vuoro päivässä normaalin kahden päivittäisen vuoron sijaan.

Henkilöstön kanssa Finnair aloittaa koko Suomessa yhteistoimintaneuvottelut määräaikaisista lomautuksista. Yhtiön arvion mukaan lomautukset toteutettaisiin siten, että kaikki yt-neuvottelujen piirissä olevat henkilöt lomautettaisiin yhdeksi 14–30 päivän jaksoksi.

Neuvottelut alkavat 12. maaliskuuta ja niiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa.

Vastaavia henkilöstön sopeuttamistoimia tehdään myös muissa maissa, missä Finnairilla on henkilöstöä, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Aiemmin Finnair kertoi sopeuttavansa maailmanlaajuisesti myös muita kustannuksiaan esimerkiksi myynnissä ja markkinoinnissa.

Japanin Osakan-reitiltään Finnair vähentää kaksi viikkovuoroa ja lentää maaliskuun lopulta lokakuuhun Osakaan kymmenen kertaa viikossa aiemmin suunnitellun 12 viikkovuoron sijaan.

Päivittäiset lennot Souliin Koreaan perutaan 9. maaliskuuta ja 16.4. välisenä aikana.

Uuden Busanin-reittinsä avausta Finnair siirtää maaliskuun lopusta heinäkuun alkuun.

Finnair peruu lentonsa Milanoon 9.3.–7.4. ulkoministeriön päivitettyä Pohjois-Italiaa koskevan matkustusohjeen.