Viherpeukalot ottivat varaslähdön siirtolapuutarhassa – "Kiva kun voi käydä mökillä Uudenmaan sisällä"

Jukka Hämäläinen

Kumpulan siirtolapuutarhan käytävät ovat kuoppaisia. Alueella uusitaan parhaillaan sähkön runkoverkkoa.

– Vanha kaapelointi on tehty 1960-luvulla. Paperisuojuskaapeleita on rikkoutunut, ja siitä on aiheutunut sähkökatkoja. Verkko ei riitä enää tämän päivän kulutukseen, Kumpulan siirtolapuutarhayhdistyksen puheenjohtaja Erkki Tiainen kertoo.

Arkipäivänä mökkikylässä näkyy muutama harva pihalla puuhailija. Pontus ja Nestor Byring ovat juuri tulleet palstalleen.

– Tulimme tänään vain pistäytymään, oikeastaan vain hakemaan Nestorin pyörää, isä kertoo.

Sen sijaan edellisenä viikonloppuna perhe oli jo tekemässä pihahommia palstallaan. He leikkasivat omenapuusta vesiversoja – leikkaamaton puu kasvaa nopeasti viidakoksi – ja niitä on nyt iso kasa kiveyksellä.

– Täällä oli viikonloppuna jo aika lailla porukkaa. Kumpulan siirtolapuutarha on nykyisin lapsiperheiden suosiossa. Monet ovat uusineet mökkejään, Pontus Byring kertoo.

– Meilläkin on uusi mökki. Vanha oli keltainen, Nestor lisää.

Muuten Byringeillä on ollut mökki Kumpulassa jo pitkään, vuodesta 2006.

Vaikka monet ovat ehtineet jo käydä mökeillään varhaisen kevään takia, puheenjohtaja ei vielä julista mökkikautta virallisesti avatuksi. Sen merkkinä on yleensä vesien päälle kytkeminen.

– Maa on vielä jäässä. Vedet tulee sitten, kun on turvallista avata eli ei vielä lähiaikoina, Tiainen arvioi.

Koronatilanne ei puheenjohtajan ja mökkiläisen mukaan ainakaan näillä näkymin haittaa siirtolapuutarhaelämää.

– Päin vastoin on kiva, kun voi käydä mökillä Uudenmaan sisällä, Pontus Byring sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu