Vain 2 uutta vahvistettua koronatapausta viikonlopun aikana – tämä oli tilanne Keski-Uudellamaalla sunnuntaina

Keusoten alueella koronavirustestejä tehdään mm. Järvenpäässä. arkisto/Sauvo Jylhä

Jouko Tuomas-Kettunen

Keusoten kunnissa on nyt vahvistettu kaikkiaan 55 koronavirustartuntaa.

– Suunta on nyt parempi. Eli ihan selvästi hiljaisempaa kuin loppuviikosta, kertoi kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen sunnuntaina iltapäivällä.

– Tänään on tullut vain kaksi uutta tapausta tietoon.

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) kuntiin kuuluvat Järvenpää, Nurmijärvi, Tuusula, Hyvinkää, Pornainen ja Mäntsälä.

Eniten tapauksia on Järvenpäässä eli 25.

Nurmijärvellä on vahvistettu 15, Tuusulassa 11, Hyvinkäällä 2 ja Pornaisissa 2 tartuntaa.

Lauantaina vahvistettiin, että Mäntsälässä Hyökännummen päiväkodissa henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustartunta.

Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa. Päiväkodissa 24. maaliskuuta altistunut henkilökunta on asetettu kotikaranteeniin. Tartunnan saanut ei ole mäntsäläläinen, joten Mäntsälän koronatilasto näyttää edelleen nollaa.

Myös Keusoteen kuulumaton Kerava tilastoi tartunnat.

Lauantaina kaupungissa vahvistettiin kahdeksas koronatartunta.

Keravalla epidemiapäivystys aloittaa maanantaina terveyskeskuksessa uusissa tiloissa.

Keusote seuraa koronatartuntojen kokonaismääriä ja kertoo myös kuntakohtaiset tilastot verkkosivuillaan osoitteessa www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut