Asiakkaan rasistinen vaatimus taksinkuljettajan ihonväristä järkyttää – IS: "He vaihtavat autoa, kun huomaavat minut"

Aapo Siippainen

Taksikuskien kokema rasismi on lisääntynyt parin vuoden aikana, kertoo Ilta-Sanomat.

Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantosen mukaan se on "yllättävän yleistä". IS:n haastattelussa Kantonen toivovansa asiasta julkista keskustelua.

Yleisin esimerkki liittyy siihen, että asiakas haluaa valita taksin kuskin ihonvärin perusteella.

Yksi räikeä tapaus sattui viime viikonloppuna Vantaalla. IS:n mukaan asiakas oli tehnyt älypuhelimella taksitilauksen, jossa hän käytti rasistista ilmausta ei-toivotun kuljettajan ihonväristä. Kun kuljettaja oli tummaihoinen, asiakas reklamoi Taksi Helsinkiä huonosta palvelusta.

– Meillä ei tule koskaan olemaan mahdollista valita applikaatiossa kuskia tämän ihonvärin perusteella, Kantonen sanoo IS:lle ja korostaa, että heillä on asiaan nollatoleranssi.

Ilta-Sanomien haastattelema tamperelainen taksikuljettaja Nawzad Amiri uskoo rasistisen käyttäytymisen johtuvan siitä, ettei hän näytä kantasuomalaiselta.

– Joistakin ihmisistä on nähnyt, että he vaihtavat autoa, kun ovat huomanneet minun olevan kuskin paikalla, Amiri sanoo IS:lle.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut