Pakettiauto suistui moottoritieltä ja kaatui kyljelleen – matkustaja loukkaantui

Aki Hast

Pakettiauto suistui tieltä ja kaatui kyljelleen Lahden moottoritiellä Mäntsälässä torstaiaamuna.

Onnettomuudessa loukkaantui lievästi matkustajana ollut mieshenkilö. Hänet kuljetettiin hoidettavaksi Hyvinkään sairaalaan.

Pakettiauton kyydissä oli yhteensä kolme henkilöä, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.

Toinen ajokaista oli suljettuna vajaan tunnin, kun onnettomuuspaikkaa raivattiin.

Ulosajon syytä ei toistaiseksi tiedetä. Poliisi kävi paikan päällä selvittämässä tilannetta.

Onnettomuus tapahtui Järvenpään pohjoisen liittymän ja Tuuliruusun levähdyspaikan välisellä, pohjoisen suuntaan vievällä tieosuudella hieman aamuyhdeksän jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Joku yritti polttaa suurpaaleja metsässä Mäntsälässä – "Jäljistä päätellen paalit oli sytytetty palamaan jo muutama päivä sitten"
  3. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  4. Jokainen talo ja lato rekisteriin – parin vuoden kuluttua koko kunnan rakennuskanta on kartoissa ajantasainen
  5. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  6. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  7. Jouko Mäkinen ansaitusti Vuoden mäntsäläläiseksi
  8. Maatalousyrittäjä Jussi Aalto otti härkäpavun viljelyyn kymmenen vuotta sitten – "Teollisuus kannusti tähän"
  9. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  10. Ehnroosin mäelle nousee moderni koulu – tietotekniikka tekee digiloikan
  11. Sepänmäen käsityömuseo avautuu poikkeusjärjestelyin
  12. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  13. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  14. Nyt loppuu mentolitupakan käryttely: Makusavukkeiden viimeinenkin linnake kielletään tiistain jälkeen – HS: Lakia on jo alettu kiertää
  15. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Näytä lisää