Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt tuli ennuste Virosta: Suomalaisten ostokset "kasvavat eksponentiaalisesti" – alkoholivero alenee 1.7.

Viron alennettu alkoholivero astuu voimaan 1. heinäkuuta, jolloin mietojen ja väkevien alkoholituotteiden vero laskee 25 prosenttia. Viron yleisradioyhtiö ERR kertoo virolaisten oluentuottajien ennustavan Virosta Suomeen tapahtuvan oluenmyynnin "kasvavan eksponentiaalisesti".

Viron panimoliiton johtaja Peeter Võrk uskoo, että veronalennus näkyy Virossa kahdella tavalla. Ensinnäkin suomalaisten ostokset lisääntyvät ja toisaalta virolaisten ostokset vähentyvät, kun olutta ei osteta enää yhtä paljon varastoon Latviasta ja kuluteta suuria määriä kerralla.

Virolaisten oluentuottajien mukaan suomalaiset ostivat viime vuonna Virosta 8 miljoonaa litraa olutta. Võrkin mukaan määrä voisi kasvaa ensi vuonna 25 miljoonaan litraan. Suurimmillaan suomalaiset ovat ostaneet sitä Virosta 30 miljoonaa litraa vuodessa, kertoo ERR. Hurjimpiin olutrallin vuosiin ei siis olisi paluuta.

Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund ei osaa arvioida, miten paljon veronalennus tulee vaikuttamaan suomalaisten Viron matkailuun.

– Nyt on muutenkin korkea sesonki ja matkustetaan paljon. Me emme tiedä, minkä takia ihmiset matkustavat, mutta voisi kuvitella, että sillä on positiivinen vaikutus, Grönlund toteaa.

Taloussanomat kertoo laivayhtiöiden laskevan alkoholin hintoja laivoilla heti, kun uusi verotus astuu voimaan heinäkuun alussa. Tallink Siljan viesintäjohtaja Marika Nöjd arvioi lehdelle, ettei alkoholiveron lasku lisää merkittävästi matkustajia Helsinki–Tallinna välillä. Hän uskoo muiden syiden kuin alkoholin hinnan vievän voiton matkustuspäätöstä tehdessä.

– Tietysti hintojen lasku on positiivinen yllätys, jos tarkoituksena on siinä samalla ostaa itselle kesäjuomia, Nöjd toteaa Taloussanomille.