Biokaasulaitoksen rakentaminen on käynnissä – käsittelykapasiteettina 19 900 tonnia orgaanista jätettä

Maata valmistellaan biokaasulaitoksen perustuksia varten. Kokoa tontilla on 2,16 hehtaaria. Etäisyyttä Mustijokeen valmistuvalla biokaasulaitoksella on noin 320 metriä. Onni Ratala

toimitus

Mäntsälän Biovoima oy on alkanut rakennuttamaan biokaasulaitosta Helsingintien varteen.

Yhtiö on allekirjoittanut urakkasopimuksen Watrec oy:n kanssa. Projekti toteutetaan kokonaisvastuurakentamisena.

Biokaasulaitoksen käsittelykapasiteetti on 19 900 tonnia orgaanista jätettä vuodessa, ja sen kaasuteho on 2 MW.

Laitoksen sijainnin tarkoitus on toimitusjohtaja Juha Virtasen mukaan palvella koko Etelä-Suomen biojätemarkkinaa.

Raaka-aineiden tuonnista aiheutuva arvioitu liikennemäärä on 6–10 jäteautoa päivässä.

Kuljettamiseen voidaan käyttää myös yhdistelmäajoneuvoja, jolloin autoja liikkuu vähemmän. Lopputuotetta kuljetetaan täysperävaunuilla keskimäärin 1–2 kertaa päivässä.

Raaka-aineet kerätään pääasiassa noin 70 kilometrin säteellä Helsingin, Mäntsälän, Porvoon, Lahden ja Hämeenlinnan alueilta.

Biokaasulaitoksen investointiarvio on 11,5 miljoonaa euroa. Se on yksi työ- ja elinkeinoministeriön tukemista hankkeista.

Laitoksen vastaanottamat sivuvirrat käsitellään suljetussa tilassa anaerobisessa prosessissa, jossa muodostuu uusiutuvaa energiaa biokaasun muodossa.

Mäntsälän Biovoima oy:n mukaan suljetussa tilassa tapahtuva prosessi antaa välineet hajukaasujen käsittelyn, jolloin hajuhaitat vähenevät huomattavasti.

Tuotettu biokaasu jalostetaan ja myydään liikennekäyttöön Nivos energian kaasuverkon kautta.

Arvioitu valmistumisaika ja toiminnan aloittaminen on maaliskuussa 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu